Moduuli 7: Organisaatioiden välisen yhteistyön ja moniammatillisten tiimien toteuttaman lähisuhdeväkivaltatapausten riskinarvioinnin periaatteet

Onnistuneen kumppanuuden varmistamiseksi eri viranomaiset voivat yhdessä kehittää ja sopia tiettyjä periaatteita. Alla luetellut kohdat voivat auttaa ammattilaisia ja organisaatioita kehittämään ja sopimaan tiettyjä periaatteita, joita kaikkien yhdessä toimivien viranomaisten olisi noudatettava.

• On tärkeää ymmärtää, että ilman tehokasta ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista lähisuhdeväkivalta eskaloituu usein vakavaksi, joten on pyrittävä kaikin tavoin tunnistamaan mahdollisia uhreja, sekä aikuisia että lapsia, ja tukemaan heitä jo varhaisemmassa vaiheessa.
• Lähisuhdeväkivallan kokijoiden ja heidän lastensa turvallisuus on asetettava etusijalle suunniteltaessa ja toteutettaessa välittömiä toimenpiteitä, kun väkivallan uhka on havaittu.
• Tiedot kaikista lähisuhdeväkivaltatapauksista olisi kirjattava, analysoitava ja jaettava niiden viranomaisten kesken, jotka tekevät säännöllistä ja tarkoituksenmukaista yhteistyötä asiakkaan asiassa.
• Rikoksentekijöiden parissa toimivien instituutioiden ja viranomaisten kanssa on pyrittävä yhteistyöhön riskien arvioimiseksi moniammatillisesti ja uusien väkivaltatapausten ehkäisemiseksi.
• Lähisuhdeväkivallan uhrin tietoon perustuva suostumus olisi pyrittävä saamaan ensikontaktin yhteydessä sen varmistamiseksi, että tietoja voidaan tarvittaessa jakaa eri viranomaisten välillä ilman tarpeetonta viivytystä.
• Pyritään yhteistyössä rakentamaan sellainen kannustava ja mahdollistava ympäristö, joka rohkaisee ilmoittamaan lähisuhdeväkivallasta poliisille ja muille ammattilaisille ja viranomaisille.
• Luottamuksellisuutta ja yksityisyyttä on kunnioitettava aina kun se on mahdollista, ja samalla on pidettävä mielessä lähisuhdeväkivaltatapausten yhteydessä tapahtuvaan tiedonvaihtoon liittyvät riskit.
• Yhteisiä käytäntöjä ja menettelytapoja kehitetään niin, että niillä voidaan ohjata tiedon jakamista eri organisaatioiden välillä.
• On varmistettava, että lähisuhdeväkivallasta selviytyneitä uhreja kohdellaan kunnioittavasti ja arvokkaasti. Tämä tapahtuu kuuntelemalla heitä, uskomalla heidän kokemuksiinsa ja vakuuttamalla heille, että syy ei ole heidän.
• Lähisuhdeväkivallan uhrille on annettava mahdollisuus tehdä itseään koskevia tietoon perustuvia valintoja ja päätöksiä aina kun se on mahdollista. Hänen puolestaan ei tehdä päätöksiä ilman hänen omaa osallistumistaan.
• On myös varmistettava, että palvelut ovat herkkiä lähisuhdeväkivallan uhrien moninaisille tarpeille ja että niissä otetaan huomioon heidän ikänsä, vammaisuutensa, sukupuolensa, etninen alkuperänsä, uskontonsa tai vakaumuksensa, seksuaalinen suuntautumisensa kuitenkin pitäen mielessä, että tällaisia eroja ei tule käyttää tekosyynä lähisuhdeväkivallan tai muiden haitallisten käytäntöjen hyväksymiseen tai toteuttamiseen.
• Tiedostetaan, että lähisuhdeväkivallasta selviytyneet uhrit ja heidän lapsensa ovat suurimmassa vaarassa silloin, kun he yrittävät lähteä väkivaltaisesta suhteesta tai hakevat apua.

Monitoimijaisessa yhteistyössä on omat haasteensa. Lähtökohtaisesti eri viranomaisilla ja palveluntuottajilla on erilaiset organisatoriset tehtävät, visiot, arvot, tavoitteet ja päämäärät. Niillä on erilaisia päämääriä ja tehtäviä, ja niillä voi olla myös erilaisia sääntöjä, määräyksiä ja työskentelytapoja. Siksi viranomaisten ja ammattilaisten yhteistyötä voi olla vaikea yhtenäistää. Myös henkilöstön roolin ja vastuiden ymmärtäminen saattaa olla puutteellista, ja yksilöiden ja organisaatioiden käyttämä kieli voi olla erilaista, mikä asettaa yhteistyölle haasteita.

Hyvä esimerkki tästä liittyy kieleen, määritelmiin ja merkintöihin. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneeseen saatetaan viitata termillä uhri (rikosoikeusjärjestelmä), selviytyjä (naisjärjestöt), potilas (terveyspalvelut), asukas (asumispalvelut), palvelun käyttäjä (hyvinvointiorganisaatiot) ja asiakas (sosiaalihuolto).

Eri viranomaisten keräämät tiedot eivät ole vertailukelpoisia keskenään, sillä niissä voi olla eroja kerättyjen tietojen tyypin, tallennustapojen, tietojen säilyttämisen tai puuttumisen vuoksi ja niiden siirrettävyys voi vaihdella. Myös lähisuhdeväkivallan merkityksestä ja sen vaikutuksesta voi eri organisaatioissa olla erilaisia käsityksiä. Myös organisaatioiden henkilöstön suuri vaihtuvuus on este ja vaikuttaa yhteistyöhön, sillä luottamussuhteiden kehittäminen vie aikaa.

Lisäksi eri palvelut eivät aina kommunikoi keskenään eivätkä useinkaan saa vaihtaa tietoja osittain tietosuojasyistä, joten tietoja ei aina jaeta riittävästi. Uhrit joutuvat tällöin kertomaan toistuvasti samat tiedot, kuten tiedot kokemastaan, monta kertaa eri ihmisille eri organisaatioissa. Kokemusten palauttaminen mieleen voi itsessään olla lähisuhdeväkivallan kokijoille traumaattista ja siten estää heitä saamasta tukea.

• Vaarallisuuden arviointi on väline, jonka avulla voidaan määrittää, miten suuri vaara väkivaltaa kokeneella naisella on tulla lähisuhdekumppaninsa surmaamaksi.
• Välineessä on kaksi osaa: kalenteri ja 20 kohdan pisteytysväline. Kalenterin avulla voidaan arvioida väkivallan esiintymistiheyttä kuluneen vuoden aikana. Kalenteriosio on muotoiltu niin, että se lisää naisen tietoisuutta ja vähentää väkivaltaa kieltävää ja sitä vähättelevää asennetta erityisesti siksi, että kalenterin käyttö johtaa tarkempiin muistikuviin myös muissa tilanteissa.
• Painotetussa pisteytysvälineessä on 20 kohtaa, joiden avulla saadaan kyllä-/ei-vastauksia kysymyksiin, joilla kartoitetaan lähisuhdekumppanin tekemän henkirikoksen mahdollisuuteen liittyviä riskitekijöitä. Riskitekijöitä ovat muun muassa aiemmat tappouhkaukset, kumppanin työllisyystilanne ja aseiden saatavuus.
• Työkalu on tällä hetkellä saatavana englanniksi,¹⁰ espanjaksi, kanadanranskaksi ja brasilianportugaliksi.
• Lyhyt nelikohtainen versio nimeltä Lethality Assessment (kuolemanvaaran arviointi) on kehitetty lähisuhdeväkivaltaan puuttumisesta vastaavien lainvalvontaviranomaisten käyttöön. Naisille, joiden kohdalla uhka on suuri, osoitetaan vaarallisuuden arviointiin koulutettu avustaja.

Lähisuhdeväkivaltariskin arviointiopas (DVRAG) sisältää samat kohdat kuin Ontario Domestic Assault Risk Assessment (ODARA), mutta siinä huomioidaan lisäksi psykopatian tarkistuslistan (PCL-R) havainnot. DVRAG on 14-kohtainen matemaattinen työkalu, jossa arvioidaan miesten naisiin kohdistaman lähisuhdeväkivallan todennäköisyyttä ja sitä, miten riski vertautuu muiden väkivallantekijöiden tilanteeseen. Työkalulla voidaan myös ennustaa uusintarikosten todennäköisyyttä sekä vammojen vakavuutta. Yleiset pisteytyskriteerit sisältävät ohjeet ODARAn pisteyttämiseen ja tulkitsemiseen missä tahansa ympäristössä.¹² DVRAG on tarkoitettu oikeuslääketieteen kliinikkojen ja rikosoikeusviranomaisten käyttöön, ja heillä on mahdollisuus tutustua tarkempiin tietoihin.

DASH on lyhenne lähisuhdeväkivaltaa, vainoa ja kunniaan liittyvää väkivaltaa tarkoittavien englanninkielisten sanojen (domestic abuse, stalking ja ’honour’-based violence) alkukirjaimista. DASH-riskinarviointityökalu laadittiin 47 henkirikoksen dokumentoinnin ja niiden tärkeimpien riskitekijöiden luettelon pohjalta. DASH-tarkistuslistaa käyttävät useat Skotlannin viranomaiset, myös poliisi. DASH-tarkistuslistan on tarkoitus olla johdonmukainen ja yksinkertainen väline lähisuhdeväkivallan aikuisten uhrien kanssa työskentelevien ammattilaisten käyttöön. Sen avulla voidaan tunnistaa ne, joiden kohdalla riski on suuri, jolloin tapaukset on siirrettävä MARAK-kokoukseen riskinhallintaa varten.

Video lähisuhdeväkivaltatapausten tunnistamisesta DASH RIC -tarkistuslistan avulla: www.youtube.com/watch?v=AB00K1jiFUc&t=23s

Minnesotan Duluthissa, USA:ssa, toteutettavassa lähisuhdeväkivallan interventio-ohjelmassa (Domestic Abuse Intervention Program; DAIP) on kehitetty 26 kysymystä, joilla arvioidaan rikoksentekijän aiheuttamaa vaaraa. Duluth-malli korostaa viranomaisten välisen yhteistyön ja yhteisön koordinoidun toiminnan merkitystä väkivaltaan puuttumisessa, uhrien turvallisuuden edistämisessä ja rikoksentekijöiden saattamisessa vastuuseen.

DyRiAS on lyhenne sanoista Dynamic Risk Assessment Systems. Lähisuhdeväkivaltaan liittyvä väline (DyRiAS Intimate Partner) on ollut käytössä Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä tammikuusta 2012 lähtien. Sillä mitataan lähisuhdekumppaniin kohdistuvan vakavan väkivallan riskiä. Erillisellä asteikolla mitataan lisäksi lievän tai kohtalaisen fyysisen väkivallan riskiä. DyRiAS Intimate Partner -väline soveltuu ainoastaan miespuolisen entisen tai nykyisen kumppanin heteroseksuaalisissa suhteissa tekemän väkivallan kirjaamiseen. Nykyisen tai entisen suhteen kestolla ei ole merkitystä, sillä välinettä voidaan käyttää sekä lyhyt- että pitkäaikaisiin suhteisiin. DyRiAS Intimate Partner sisältää yhteensä 39 kohtaa.

Koronapandemian aikana EU-maissa ilmoitettiin lähisuhdeväkivallan lisääntymisestä.

Rikosilmoitukset poliisille tehdään usein viiveellä tai ei lainkaan. Tapauksista ilmoittavat useammin uhrien läheiset. Myös koronapandemiaan liittyvät rajoitukset haittasivat rikosilmoitusten tekemistä, koska sosiaalisia kontakteja rajoitettiin. Sen vuoksi tavanomaista enemmän tapauksia on saattanut jäädä huomaamatta. Näin ollen voidaan olettaa, että ilmoittamattomia tapauksia on paljon.

Tämä logiikka voi auttaa selittämään, miksi ilmoitettujen lähisuhdeväkivaltatapausten määrä nousi joillain alueilla, mutta laski toisilla. Tämä voi johtua siitä, että rikoksentekijä oli aina kotona, jolloin uhrilla ei ollut mahdollisuutta pyytää apua ja/tai ilmoittaa rikoksesta asettamatta itseään uuteen vaaraan.

Asiakirjassa The COVID-19 pandemic and intimate partner violence against women in the EU²⁰ esitetään alustava yleiskatsaus eri puolilla EU:ta toteutetuista toimenpiteistä väkivallan uhrien tukemiseksi koronapandemian aikana (maaliskuusta syyskuun 2020 loppuun). Siinä määritetään esimerkkejä lupaavista käytännöistä ja annetaan EU:lle ja jäsenvaltioille alustavia suosituksia siitä, miten uhreja voidaan tukea paremmin pandemian aikana ja muissa mahdollisissa kriiseissä.

Keväällä 2020 toteutetut sulkutoimet koronapandemian hillitsemiseksi toivat myös lähisuhdeväkivaltakysymyksen entistä enemmän yleisön ja poliisin tietoon.

Tiedotusvälineet, poliitikot ja kansalaisjärjestöt raportoivat, että koronapandemian aikana erityisesti naiset ja lapset kokivat aiempaa enemmän väkivaltaa. Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) on myös tukenut EU:lle ja sen jäsenvaltioille esitettyjä kehotuksia käyttää koronapandemian tarjoama tilaisuus tehostaa ponnisteluja naisten oikeuksien suojelemiseksi.²¹

Maailman terveysjärjestö (WHO) ja YK:n tasa-arvojärjestö UN Women ovat korostaneet tiedonkeruun koronapandemian aikana olevan keskeinen väline väkivallan koettelemiin naisiin ja tyttöihin kohdistuvien haittavaikutusten lieventämiseksi ja ennaltaehkäisystrategioiden kehittämiseksi tulevia kriisejä varten. Tulevaisuuden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että tutkimus tarjoaa välittömiä ja pidemmän aikavälin toimintalinjoja ja käytännön vastauksia.^22,23

Suosituksia on muotoiltu seuraavasti:

• Lainvalvontaviranomaisten on varmistettava, että lähisuhdeväkivaltatapauksiin puuttuminen on etusijalla ja että koronapandemiaan liittyvät väkivallan ilmenemismuodot otetaan huomioon.
• Terveydenhuoltoalalla taas on aina huolehdittava siitä, että tietoa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -palveluista on lähisuhdeväkivallan uhrien saatavilla.
• Sosiaalialan tukipalvelujen olisi tarjottava enemmän verkossa toimivia kriisitukipalveluja, kuten auttavia puhelimia ja chat-mahdollisuuksia. Lasten päivähoitomahdollisuus olisi ulotettava kaikkiin perheisiin – ei ainoastaan niille vanhemmille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeissä töissä.

• Jos lähisuhdeväkivallan uhrit eivät halua kääntyä poliisin tai tukipalveluiden puoleen, koska he eivät luota viranomaisiin tai heillä on ollut huonoja kokemuksia, turvallisesti kotoa käsin käytettävä auttava puhelin tai chat-palvelu voi olla ensimmäinen askel pois väkivaltatilanteesta. Lisäapu on mahdollista myöhemmin.
• On tärkeää, että uhreille korostetaan aina, että syy ei koskaan ole heidän ja että se, mitä tapahtuu, on väärin. Selkeä kannanotto ja lähisuhdeväkivallan tuomitseminen tiedotusvälineissä – erityisesti pandemioiden aikana – auttaa asianosaisia hakemaan lisätukea.
• Huoli taloudellisista seurauksista eron jälkeen voi heikentää lähisuhdeväkivallan uhrien mahdollisuuksia päästä pois tilanteestaan. Osa uhreista on taloudellisesti riippuvaisia kumppaneistaan esimerkiksi siksi, että he eivät voi enää mennä palkkatyöhön perheenjäsenten hoitamisen ja lastenhoidon vuoksi tai koska heidät on irtisanottu koronapandemian aikana. Joillakin mailla, kuten Saksalla, on toimiva tukijärjestelmä lähisuhdeväkivallan uhrien taloudellisten vaikeuksien lieventämiseksi eron jälkeen. Kaikissa maissa näin ei välttämättä ole.
• Kirjallista tietoa lähisuhdeväkivallasta ja kotona tapahtuvasta väkivallasta tulisi olla saatavilla julkisissa tiloissa julisteina ja esitteinä, jotka asetetaan näkyville yksityisiin tiloihin, kuten wc-tiloihin (aina varustettuna varoituksella olla viemättä esitteitä kotiin, jos tekijä on siellä). Myös QR-koodista, joka johtaa lisätietoja sisältävälle verkkosivustolle, voi olla hyötyä. Julisteet ja esitteet olisi suunnattava lähisuhdeväkivaltaa kokeneille naisille ja miehille, eikä niissä saisi olla stereotypioita. Yhteystahojen nimeäminen ja puhelinnumeroiden tarjoaminen tai (anonyymia) neuvontaa tarjoavat verkkosivut voivat auttaa lähisuhdeväkivallan uhreja hakemaan apua.
• Jos tilanne on akuutti, uhrin tulee soittaa poliisin hätänumeroon. Hänen tulee ilmoittaa nimensä, osoitteensa, tilannetta koskevat tiedot ja tarvittaessa tieto siitä, onko rikoksentekijä aseistautunut ja korostaa, että apua tarvitaan välittömästi. Ennen poliisin saapumista uhrien ja mahdollisten lasten olisi pyrittävä pääsemään turvaan esimerkiksi naapureiden luo tai kauppaan.

Gabby meni naimisiin miehensä Nickin kanssa pitkän seurustelun jälkeen ja muutti pian sen jälkeen miehensä perheen maatilalle. Pariskunta oli onnellinen maatilalla ja sai pian ensimmäisen lapsensa. Raskauden aikana Nickin käytös alkoi muuttua ja kun heidän tyttärensä syntyi, suhde ei tuntunut samalta kuin ennen. Nick vetäytyi ja vietti pitkiä aikoja yksin. Gabbyn mielestä Nick alkoi muistuttaa isäänsä, joka oli aina ollut ankara.

Nickin käytös muuttui uhkaavaksi ja kontrolloivaksi erityisesti rahankäytön ja sosiaalisten yhteyksien suhteen. Hän oli ristiriitatilanteissa yhä aggressiivisempi ja usein huusi ja heitteli tavaroita ympäri huonetta. Gabby ajatteli, että koska Nick ei satuttanut häntä fyysisesti, kyseessä ei ollut väkivaltaa. Nick ei osoittanut suurta kiinnostusta heidän tytärtään Janea kohtaan paitsi julkisella paikalla, jolloin hän esitti tytärtään jumaloivaa ja rakastavaa isää.

Jane oli yleensä hyvin käyttäytyvä lapsi, mutta Gabby huomasi, ettei tätä voinut jättää kenenkään muun hoitoon. Jane itki ja ahdistui silminnähden, kun Gabby vei hänet jonkun toisen hoitoon. Tämä oli stressaavaa Gabbylle, ja se merkitsi myös sitä, että hänen sosiaalinen piirinsä rajoittui entisestään.

Jane oppi hitaasti ryömimään, kävelemään ja puhumaan. Hänen unirytminsä häiriintyi, eikä Gabby saanut useinkaan nukkua öitään heräämättä vielä silloinkaan, kun Jane oli jo täyttänyt vuoden. Kun Jane oppi puhumaan, hän alkoi änkyttää, ja se haittasi entisestään puheenkehitystä. Gabby oli huolissaan Janesta. Lääkäri sanoi, että tämä oli normaalia joillekin lapsille ja että jos puheenkehityksen ongelmat jatkuisivat, hän voisi ohjata Janen erikoislääkärille myöhemmin.

Muutaman vuoden kuluttua Gabby ei enää voinut hyväksyä Nickin käytöstä. Riitojen aikana Nick tarttui nykyään kivääriinsä, joka hänellä oli tilaansa varten, ja Gabby piti tätä hyvin uhkaavana. Useita kertoja Nickin heittämät tavarat osuivat Gabbyyn ja hän pelkäsi yhä enemmän heidän tyttärensä puolesta. Gabby päätti lähteä ja oli yhteydessä paikalliseen naisten tukipalveluun, joka auttoi häntä saamaan Nickille lähestymiskiellon.

Kun Gabby oli vienyt Janen Nickin luota pois, tytön käytös alkoi muuttua. Janen kehitys näytti nopeutuvan, eikä Gabby ymmärtänyt miksi. Naisten tukipalvelu tarjosi myös neuvontaa, ja tässä yhteydessä Gabby puhui asiasta. Tukihenkilö toi esiin, että Janen kehitysviivästymä, änkytys, ärtymys ja eroahdistus olivat seurausta aiemmasta kaltoinkohtelusta.

Voidaan sanoa, että kyseessä oli käyttämättä jäänyt tilaisuus tunnistaa lähisuhdeväkivalta. Jos lääkäri olisi kysynyt Gabbylta tai Nickiltä (joka oli käynyt vastaanotolla kroonisen selkäkivun vuoksi) heidän suhteestaan ja perheen ja etenkin Janen tilanteesta, väkivaltatilanne olisi voitu tunnistaa jo paljon aikaisemmin.

Pohdintatehtävät

a) Mitä asianosaiset olisivat voineet tehdä paremmin?
b) Mieti, mitä viranomaisia ja ammattilaisia olisi pitänyt olla mukana Gabbyn tukemisessa ja/tai palvelujen tarjoamisessa alusta alkaen.
c) Laadi luettelo eri ammattilaisista, jotka muodostavat organisaatiosi moniammatillisen tiimin ja jotka voisivat osallistua lähisuhdeväkivaltaa kokeneille tarjottavien palvelujen tuottamiseen (tämä vaihtelee sen mukaan, missä toimit).

Ammattilaisia, palveluntarjoajia ja asiantuntijoita, jotka osallistuvat lähisuhdeväkivallasta selviytyneiden uhrien tukemiseen, voivat olla esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut, mielenterveyspalvelut, seksuaaliväkivaltapalvelut, sosiaalihuolto, rikosoikeusvirastot, poliisi, ehdonalaishallinto, nuoriso-oikeus, päihteiden väärinkäyttöä ja lähisuhdeväkivaltaa käsittelevät erityispalvelut, lasten ja nuorten palvelut, asumispalvelut ja koulutussektori.

Mukautettu tapauksesta: RACGP (2014): Abuse and Violence: Working with our patients in general practice

Tehdään yhteistyötä muiden toimijoiden kanssa integroitujen menettelytapojen ja tehokkaiden palvelupolkujen kehittämiseksi ja toteuttamiseksi siten, että voidaan

• järjestää uhrien yhteys tarvittaviin terveys- ja sosiaalipalveluihin, kuten turvakoteihin,
• vakiinnuttaa yhteiset toimet,
• kehittää ohjauspalveluja koskevia standardeja,
• varmistaa, että palveluntarjoajien välinen viestintä ei ole tuomitsevaa, vaan empaattista ja kannustavaa,
• tunnistaa standardoitujen tiedonjakomenettelyjen tarve.

Varmistetaan tehokas tiedonvaihto oikeuspalvelujen tarjoajien välillä, mukaan lukien seuraavat toimet:

• lähisuhdeväkivallan uhrilta ja/tai vanhemmilta/huoltajilta tai lailliselta edustajalta hankitaan tietoon perustuva suostumus tietojen luovuttamiseen aina, kun se on mahdollista,
• tietoa jaetaan yksityisyys- ja luottamuksellisuusvaatimusten mukaisesti,
• tietoja luovutetaan ainoastaan siihen tarkoitukseen, johon ne on hankittu tai koottu, tai muuta tarkoituksenmukaista käyttöä varten,
• kehitetään menettelytapoja ja ohjausmekanismeja, jotka edistävät oikea-aikaista ja tehokasta tiedonkulkua palveluntarjoajien välillä.

Toimijoiden on vahvistettava riskinarviointia ja riskinhallintaa koskevat kirjalliset menettelyt, erityisesti ammatinharjoittajien tavoitteita, vastuita ja rooleja sekä riskinarvioinnin ja riskinhallinnan kestoa ja menetelmiä koskevat menettelyt, seuraavasti:

• asiaankuuluvien tietolähteiden, kuten lähisuhdeväkivallan uhrin julkituoman aiemman väkivaltakokemuksen tunnistaminen,
• käytettävien välineiden määritteleminen,
• tilannekohtaisten turvallisuussuunnitelmien suunnittelu.

Riskinarvioinnista saatavat tiedot olisi sisällytettävä selkeään ja objektiiviseen kirjalliseen raporttiin, ja niiden olisi katettava useita osa-alueita: aiempi väkivaltahistoria, psykososiaalinen historia, rikoksentekijän nykyinen psykososiaalinen tila, lähisuhdeväkivallasta selviytyneen uhrin kokemuksen konteksti ja kokoava näkemys väkivallan riskistä.

Useiden toimijoiden välinen yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää naisten ja lasten turvallisuuden lisäämiseksi ja edellyttää tietojenvaihtoprosessia.

Tiedon jakaminen eri organisaatioiden välillä voi edistää:

• ennaltaehkäisyyn ja puuttumiseen liittyviä uusia ideoita ja ratkaisuja sekä niiden johdonmukaisuuden ja tehokkuuden parantamista,
• lähisuhdeväkivaltatapausten ehkäisyä.

Tietojen luovuttaminen voi olla ristiriidassa luottamuksellisuuden ja yksityisyyden suojan kanssa. Tietojen keruu- ja luovuttamisstrategioissa on otettava huomioon hyväksytyt eettiset normit ja kunnioitettava aina ihmisoikeuksia.

Tietojen luovuttamisessa olisi noudatettava seuraavia periaatteita:

• Turvallisuus: Tietoa olisi jaettava turvallisesti, eikä se saisi lisätä lähisuhdeväkivallasta selviytyneelle uhrille ja lapsille aiheutuvaa riskiä asettamalla heidät haavoittuvampaan tilanteeseen.
• Objektiivisuus: Tiedot olisi välitettävä objektiivisesti, ilman minkäänlaista arvottamista.
• Välttämättömyys: Ainoastaan tehokkaan turvallisuussuunnitelman laatimisen kannalta merkityksellisiä tietoja voidaan jakaa.

Uhri tulee poliisiasemalle ja tekee ilmoituksen, johon ei liity tuoretta tapausta.

Nora on 34-vuotias maahanmuuttajataustainen nainen. Hän on asunut vanhempiensa ja sisarustensa kanssa kolme vuotta samassa maassa kuin sinä. Nora meni kaksi vuotta sitten naimisiin Peterin kanssa. Peter on Noran vanhempien perheystävän poika. Noran perhe tulee patriarkaalisesta kulttuurista, jossa yhteisö on tärkeämpi kuin yksilö.

Noran avioliitto Peterin kanssa oli helpotus Noran perheelle, koska heidän kulttuurissaan Noran ikäisen naisen ei pitäisi olla sinkku. Kuitenkin melko pian Noran ja Peterin mentyä naimisiin Peter alkoi kontrolloida Noran käyttäytymistä. Peter ei anna Noran tavata ystäviään tai mennä minnekään ilman häntä. Pakollinen kielikurssi on ainoa paikka, minne Nora voi mennä yksin.

Peter on ottanut Noran pankkikortin ja hakenut lainaa hänen nimellään. Kun Nora yrittää vastustaa, Peter muuttuu väkivaltaiseksi ja pahoinpitelee häntä. Peter uhkaa lähettää Noran takaisin kotimaahansa.

Nora kertoo tilanteesta vanhemmilleen pyytäen apua. Vanhemmat suhtautuvat ensin vakavasti Peterin väkivaltaiseen käyttäytymiseen, mutta sitten Noran isä kuolee. Noran sureva äiti ei pysty yksin asettumaan Peterin tahtoa vastaan.

Samalla Peter levittää huhuja Noran moraalittomuudesta oikeuttaakseen väkivaltaiset tekonsa yhteisön silmissä. Noran perhe kokee huhupuheet nöyryyttävinä. Yhteisö painostaa Noran äitiä ja siskoja perheineen puhdistamaan nimensä.

Noran äiti pyytää Noraa pysymään Peterin kanssa tilanteen rauhoittamiseksi, ja hänen sisarensa pyytävät häntä olemaan häiritsemättä äitiään enää. Nora kokee olevansa vastuussa väkivallasta ja perheensä maineesta ja hyväksyy, että Peteristä eroaminen ei tule kysymykseen.

Ajan myötä väkivalta lisääntyy ja pahenee. Kerran Peter kuristaa Noraa niin kauan, että tämä menettää tajuntansa. Kuristamistilanteen jälkeen Noran puhe vaikeutuu erityisesti stressaavissa tilanteissa. Nora tuntee itsensä eristyneeksi, avuttomaksi ja masentuneeksi.

Peter on uhannut jakaa henkilökohtaisia kuvia Norasta julkisesti, jos Nora ”pilaa hänen maineensa aviomiehenä”. Nora on ahdistunut, koska hän ei voi puhua tunteistaan kenellekään – edes perheelleen.

Kriittiset lähisuhdeväkivallan riskitekijät

Tärkeintä: Osa riskitekijöistä ei välttämättä liity omaan ammattiisi. Näiden riskitekijöiden tunnistaminen ja dokumentointi on kuitenkin tärkeää, jotta riskitekijöistä saadaan kattava käsitys. Tätä tarvitaan riskinhallintavaiheessa.

Monet tekijät voivat viitata lähisuhdeväkivallan eskaloitumiseen. Jokaisella ensi käden toimijalla olisi oltava riittävä koulutus ja tietämys, jotta nämä kriittiset riskitekijät voidaan tunnistaa. ”Jokaisella ensi käden toimijalla” viitataan tässä poliiseihin, rikostutkijoihin, sosiaalityöntekijöihin, sairaanhoitajiin, lääkäreihin, kouluttajiin ja kansalaisjärjestöjen työntekijöihin.

Seuraavassa taulukossa esitetään kriittiset riskitekijät ja niiden selitykset.

Riskitiedot, jotka kunkin eri ammattilaisen on tarkastettava

Avainasemassa olevien viranomaisten tulisi pyrkiä yhteisymmärrykseen riskeistä, mutta heidän työnsä luonteen vuoksi he pystyvät tunnistamaan keskenään erilaisia riskitekijöitä. Poliisin näkökulma poikkeaa sosiaalityöntekijän näkökulmasta. Alla olevassa taulukossa esitetään eri ammattilaisten näkökulmiin liittyvät riskitekijät.

Uhrin haavoittuvuustekijät

Tärkeintä: Uhrin haavoittuvuustekijöiden tunnistaminen auttaa ammattilaisia kutsumaan asiaankuuluvat keskeiset viranomaiset yhteistyöhön, tukemaan uhria kokonaisvaltaisesti ja vahvistamaan uhrin valmiuksia noudattaa turvallisuusstrategioita.

Uhrin haavoittuvuustekijät liittyvät uhrin henkilöön ja elämäntilanteisiin. Ne voivat liittyä esimerkiksi kykyyn luottaa viranomaisiin, väkivallantekijän jättämiseen tai riippuvuuteen tästä. Nämä eivät kuitenkaan ole väkivallan syitä. Tekijät voivat tarkoituksella käyttää hyväksi uhrien haavoittuvuuksia. Joidenkin uhrien elämänkokemukset ja elämäntilanne voivat vaikeuttaa väkivallasta selviytymistä tai siitä pakenemista. Alla on listattu haavoittuvuustekijöitä ja selitetty miksi ja miten nämä tekijät voivat vaikuttaa uhrin voimavaroihin ja elämäntilanteisiin sekä yhteistyökykyyn ammattilaisten kanssa.

Ikääntyneet

• Uhri voi olla riippuvainen väkivaltaisesta perheenjäsenestä tai uhri voi olla väkivaltaisen perheenjäsenen ainoa vastuullinen hoitaja. Väkivaltaisen perheenjäsenen jättäminen ei siis välttämättä ole uhrille vaihtoehto. Uhri saattaa jo olla sosiaalisesti eristyksissä.
• Lähteminen voi edellyttää muuttoa uuteen osoitteeseen ja yhteystietojen salaamista.
• Tekijä on saattanut kokea omaishoitajan roolissa uupumusta.
• Ikääntynyt voi kokea häpeää tilanteesta erityisesti, jos tekijä on täysi-ikäinen lapsi.
• Hyväksikäyttö voi olla monen muotoista, kuten fyysistä, seksuaalista, emotionaalista tai taloudellista hyväksikäyttöä, laiminlyöntiä, eristämistä tai hylkäämistä. Huomioi myös merkit ihmisarvon tai valinnanvapauden menettämisestä päivittäisissä asioissa (esim. epäsiisti ulkonäkö, likaiset vaatteet) sekä merkit riittämättömästä hoidosta (esim. painehaavat) tai liiallisen/liian vähäisen lääkityksen merkit.³⁹

Alaikäiset

• Alaikäiset ovat lähes aina riippuvaisia rikoksentekijöistä.
• Vihamielisessä ympäristössä kasvaminen normalisoi väkivallan kokemuksia, joten uhrit eivät välttämättä miellä kokemuksiaan väkivallaksi.
• Alaikäiset saattavat ajatella, etteivät ulkopuoliset usko heidän kokemuksiaan.
• Pakkokontrollia, kuten rajoittamista, eristämistä ja henkilökohtaisen vapauden menetystä, voi olla vaikea erottaa vanhempien kasvatus- ja suojelutoimista.

Huomautus: Joissakin maahanmuuttajataustaisissa tai muuten sosiaalisesti tai uskonnollisesti vahvasti kontrolloiduissa perheissä kulttuuristen arvojen, elämäntapojen ja näkemysten erot voivat aiheuttaa ristiriitoja alaikäisten ja heidän vanhempiensa välillä. Viranomaisten ei-diplomaattiset yhteydenotot tai harkitsemattomat toimenpiteet voivat lisätä riskiä, että vanhemmat lähettävät lapsen kotimaahansa sisäoppilaitokseen tai sukulaisten hoitoon. Tämä voi lisätä sukuelinten silpomisen ja lapsiavioliittojen riskiä sekä koulutuksen, sosiaalisten suhteiden ja kotouttamisen katkosten riskiä.

Vammaiset henkilöt

• Vammaiset henkilöt voivat olla toiminnallisesti riippuvaisia tekijästä arjessa ja tarvita apua liikkumiseen, syömiseen, kommunikointiin ja lääkitykseen.
• Väkivaltaiset perheenjäsenet tai hoitajat voivat kokea uupumusta omaishoitajina.
• Lähisuhdeväkivallan uhreilla voi olla vaikeuksia tulla kuulluksi, ymmärretyksi tai uskotuksi.

Tekijä voi selittää vammat huonon liikuntakyvyn aiheuttamiksi onnettomuuksiksi.

Riippuvuus väkivallantekijästä

Riippuvuutta on monenlaista, kuten taloudellista ja emotionaalista. Myös rakenteelliset syyt, kuten hierarkkiset sukupuolten väliset suhteet tai maaseudun eriarvoisuus, vaikuttavat riippuvuuden kokemuksiin. Kaupunkilaisiin naisiin verrattuna maaseudun naiset kokevat enemmän lähisuhdeväkivaltaa ja asuvat lisäksi kauempana saatavilla olevista resursseista.⁴⁰

Pakolaistausta

Mielenterveyshäiriöiden, kuten ahdistuneisuushäiriön, traumaperäisen stressihäiriön ja masennuksen, määrä pakolaisväestössä on suurempi kuin koko väestössä. Lisääntynyt haavoittuvuus liittyy maahanmuuttoa edeltäneisiin kokemuksiin, kuten altistumiseen sodalle ja traumatisoitumiseen.⁴¹ Lisäksi kielimuurit tai kielteiset kokemukset poliisista ja epäluottamus viranomaisia kohtaan voivat estää uhria hakemasta apua.

Asunnottomat

Asunnottomuus on usein seurausta lähisuhdeväkivallasta ja lisää uhrin haavoittuvuutta ja riippuvuutta. Sosiaalinen syrjäytyminen voi estää uhria hakemasta apua.

Uhri kuuluu etniseen vähemmistöön

Kielimuurit, kielteiset tai syrjivät kokemukset poliisista, pelko, ettei kokemuksia uskota, kokemus rasismista, sosiaalinen syrjäytyminen tai rinnakkaisyhteisöjen valta voivat estää uhria hakemasta apua.

Uhri kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön

Uhri saattaa pelätä paljastuvansa perheenjäsenille, ystäville ja työtovereille, jos hän ilmoittaa poliisille lähisuhdeväkivallasta. Uhri voi pelätä poliisin syrjintää tai epäkunnioittavaa kohtelua.

Voimakas pelko

Väkivaltaisen kumppanin pelko voi heikentää naisten kykyä parantaa elämäntilanteitaan.⁴² Pelon ilmapiiri todennäköisesti lisää haitallisia ajattelumalleja, jotka estävät ongelmanratkaisun ja lisäävät ongelman kiistämistä ja välttämistä.⁴³

Mielenterveysongelmat

Lähisuhdeväkivallan lisäksi esimerkiksi posttraumaattinen stressihäiriö (PTSD) voi olla myös uudelleenuhriutumisen riskitekijä.⁴⁴

Perhe tai yhteisö oikeuttaa väkivallan kunnian/kulttuurin/uskonnon perusteella

Jos uhrin perhe tai yhteisö hyväksyy ja oikeuttaa väkivallan, uhri voi olla äärimmäisen peloissaan, eristetty ja kontrolloitu. Uhri voi tuntea voimattomuutta eikä hae apua. Monille uhreille voi olla mahdoton ajatus joutua hylkäämään koko yhteisö voidakseen elää ilman väkivaltaa, ja vaikka he tekisivät niin, perheen tai yhteisön jättäminen saattaa vain kärjistää väkivaltaa.

Tärkeintä: Lähisuhdeväkivaltatapauksen dokumentointi on tärkeä menettelytapa. Ammattilaiset saattavat tarvita aiemmin dokumentoitua tietoa dynaamisessa riskinarviointi- ja hallintaprosessissa. Standardoidut riskinarviointityökalut tukevat ensi käden toimijoiden työtä tapausten dokumentoinnissa.

Koska riskinarviointi on – tai ainakin sen pitäisi olla – dynaaminen prosessi, joka on käynnistettävä uudelleen, jos tilanne riskien osalta muuttuu, lähisuhdeväkivallan ja sen riskitekijöiden dokumentointi on tärkeä menettelytapa. Dokumentoimalla tapaukset huolellisesti voidaan varmistaa, että ammattilainen löytää aiemmin dokumentoitua tietoa riskinarvioinnin tarkistamiseksi. Standardoidut riskinarviointityökalut tukevat ensi käden toimijoiden työtä tapausten dokumentoinnissa. Riskinarviointi ei kuitenkaan saa missään vaiheessa vaarantaa uhrin turvallisuutta. Näin ollen riskinarvioinnin, riskinhallinnan ja tiettyjen riskitekijöiden dokumentointia varten olisi oltava selkeät menettelytavat ja turvallisuusrajoitukset. Näitä tietoja ei esimerkiksi tulisi sisällyttää esitutkintapöytäkirjaan, joka on osa oikeusprosessia: Rikoksentekijän ei pitäisi saada käsiinsä lähisuhdeväkivallasta selviytyneen uhrin riskinarviointidokumentaatiota. Tietosuoja ja luottamuksellisuuden rajat sekä lähisuhdeväkivallasta selviytyneiden uhrien suostumus tietojen jakamiseen ovat keskeisiä näkökohtia lähisuhdeväkivaltaan ja hyväksikäyttöön puuttumisessa.⁴⁵

Alla olevissa taulukoissa esitellään tapausten dokumentointia koskevat perusohjeet.

Tapausten dokumentointia koskevat ohjeet poliisille, sosiaalityölle ja terveydenhuollolle

Eräänä päivänä Nora löytää maahanmuuttajanaisia avustavan kansalaisjärjestön puhelinnumeron. Puhelinpalvelu on saatavilla myös Noran äidinkielellä. Nora soittaa palvelupuhelimeen nimettömästi kysyäkseen oikeudellisia neuvoja siitä, mitä hänen oleskeluluvalleen tapahtuu, jos hän eroaa. Kansalaisjärjestön työntekijä kysyy Noran elämäntilanteesta. Nora kertoo vaikeasta tilanteestaan ja ahdistuneisuudestaan.

Kansalaisjärjestön työntekijä tapaa Noran koulussa kielikurssin jälkeen, koska se on ainoa paikka, mihin Nora voi mennä yksin. Noran suostumuksella kansalaisjärjestön työntekijä ottaa yhteyttä poliisiin ja vastaavaan sosiaalityöntekijään.

Joissakin EU-maissa ammattilaiset voivat lainsäädännön perusteella jakaa ja vaihtaa tietoja kattavampaa riskinarviointia varten, jos se on tarpeen lapsen suojelemiseksi, väkivaltaisen teon estämiseksi tai jos uhri on antanut siihen suostumuksensa. Toisissa EU-maissa lainsäädäntö ei tue poliisin, sosiaalityön tai terveydenhuollon välistä tiedonvaihtoa. Näin ollen moniammatilliset mekanismit eroavat toisistaan eri EU-maissa. Käytössä voi olla virallisia tai epävirallisia ohjausmekanismeja tai moniammatillisia ryhmiä tai kokouksia, joilla on lainsäädännön tai riskinarviointia koskevien toimintapoliittisten asiakirjojen perusteella toimivaltuudet asiassa.

Istanbulin yleissopimuksessa edellytetään, että osapuolet toteuttavat tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että kaikki asianomaiset viranomaiset arvioivat väkivaltatilanteiden vakavuuden sekä niihin liittyvän kuolemanvaaran ja väkivallan toistumisen vaaran hallitakseen riskejä ja tarjotakseen tarvittaessa turvallisuutta ja tukea yhteensovitetuin toimin.

Seuraava esimerkki siitä, miten Noran tapausta käsitellään moniammatillisessa riskinarviointiprosessissa, perustuu Istanbulin yleissopimuksen vaatimuksiin. Tämä voi poiketa kansallisesta lainsäädännöstä eri maissa.
Noran suostumuksella poliisi, sosiaalityöntekijä, kansalaisjärjestön työntekijä ja terveydenhuollon ammattilainen osallistuvat riskinarviointikokoukseen. Nora on antanut suostumuksensa siihen, että ammattilaiset voivat jakaa ja vaihtaa Noraa koskevia tietoja. Katso laatikoista, millaista tietoa moniammatillisen tiimin yhteistyössä voidaan kerätä

Tunnistetut riskitekijät

Riskinarviointityökalujen tarkoituksena on auttaa ensi käden toimijoita tunnistamaan kaikki riskitekijät ja luomaan kattava yleiskuva uhrin tilanteesta sen selvittämiseksi, onko hän edelleen vaarassa, ja niitä voidaan hyödyntää turvallisuussuunnitelman laatimisessa.

Vakavan väkivallan uhriksi joutumisen todennäköisyyslaskelmat eivät auta uhria, mutta laskelmat ja ensi käden toimijoiden oma arvio tilanteesta tukevat työtä uhrin suojelemiseksi ja tulevan väkivallan ehkäisemiseksi. Tässä tapauksessa ensi käden toimijat ovat tunnistaneet seuraavat riskitekijät ja uhrin haavoittuvuustekijät:

Peter
• käyttää väkivaltaa enemmän kuin aiemmin
• käyttää intensiivisempää (haitallisempaa, vahingollisempaa) väkivaltaa kuin aiemmin

Peter
• on kuristanut Noraa
• on käyttänyt pakkokontrollia
• on käyttänyt fyysistä väkivaltaa
• on käyttänyt taloudellista, digitaalista ja psyykkistä väkivaltaa
• on saanut aiemmin merkintöjä rikosrekisteriin

Nora
• suunnittelee avioeroa
• on maahanmuuttajataustainen

Nora kokee
• voimakasta pelkoa
• sosiaalista eristyneisyyttä
• mielenterveysongelmia

Noran ja Peterin yhteisö oikeuttaa väkivallan
• kunniakysymyksenä

Kattavan riskinarvioinnin olisi johdettava tehokkaaseen riskienhallintaan. Katso alla olevia laatikoita: Lähisuhdeväkivallan uhrin tukeminen edellyttää usein monien eri viranomaisten apua. Kaikilla viranomaisilla on oma roolinsa uhrin tukemisessa. On tärkeää ryhtyä oikeustoimiin ja tukea Noran hyvinvointia ja hänen suhdettaan äitiin ja siskoihin. Nora tarvitsee perheenjäsentensä tukea voidakseen lähteä väkivaltaisesta suhteesta.

Tehokkaat monialaiset ja moniammatilliset toimet edellyttävät, että kaikki alat ja toimijat ovat sitoutuneita ja vastuullisia, kuten lainvalvonta, oikeuslaitos, terveydenhuolto, sosiaali- ja lastensuojeluviranomaiset, työllisyys- ja koulutuspalvelut sekä uhrien yleiset ja erityiset palvelut. Nykyisten koordinoitujen toimien laaja tutkimus ja arviointi osoittavat myös, että toimialakohtaisten sidosryhmien lisäksi on tärkeää osallistaa itsenäisiä uhrien oikeuksien puolustajia ja muita naisiin kohdistuvan väkivallan alalla toimivia kansalaisjärjestöjä. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskevan yhteisen ymmärryksen kehittäminen sekä tiedon jakamisen ja riskinarvioinnin parantaminen kehittämällä yhteisiä standardeja, suuntaviivoja ja menettelytapoja voi edistää arvokkaiden resurssien yhdistämistä ja järjestelmällistä yhteistyötä. Näillä välineillä varmistetaan myös kaikkien sidosryhmien aktiivinen sitoutuminen.⁴⁶

Poliisi

• Uhrille kerrotaan turvakodeista ja tarvittaessa ohjataan sellaiseen.
• Lastensuojelutoimet käynnistetään, jos niitä ei ole vielä tehty.
• Kirjataan rikosilmoitus, jos sitä ei ole vielä tehty.
• Välitetään uhrin suostumuksella uhrin yhteystiedot tukipalveluihin tai ollaan niihin yhteydessä uhrin kanssa
• Dokumentoidaan riskinarvioinnin tuottama tieto ja pidetään se luottamuksellisena.
• Kerrotaan uhrille lähestymiskiellosta tai määrätään tilapäinen lähestymiskielto.
• Ilmoitetaan uhrille mahdollisista ajankohdista, jolloin poliisi ottaa yhteyttä tekijään.
• Ilmoitetaan uhrille, milloin tekijä vapautetaan säilöönotosta.*
• Laaditaan uhrille turvallisuussuunnitelma.
• Jos uhrilla on fyysisiä vammoja, hänet ohjataan terveydenhuollon palveluihin hoitoa ja dokumentointia varten.
• Uhri ohjataan sosiaalipalveluihin tuentarpeen mukaisesti.
• Varmistetaan, että kaikki asiaankuuluvat kansalaisjärjestöt kutsutaan osallistumaan riskinarviointiprosessiin uhrin suostumuksella.
• Uhria autetaan suojelemaan henkilötietojaan.
• Otetaan huomioon digitaalisen vainon ja kybervainoamisen riskit ja autetaan uhria suojaamaan digitaalisia laitteitaan.
• Lainsäädännöstä riippuen poliisi voi harkita salaisia tiedonhankintakeinoja rikosten estämiseksi tai vaaran välttämiseksi.
• Pohditaan, olisiko kannettavasta hälytyslaitteesta hyötyä uhrille.
• Autetaan tekijää osallistumaan väkivallan katkaisuohjelmaan.*

* = ellei velvollisuus kuulu toiselle viranomaiselle.

Sosiaalihuolto

• Jos asiakkaan tai lasten turvallisuuteen kohdistuu välitön tai edes mahdollinen vaara, on harkittava yhteyden ottamista poliisiin (ilmoitusvelvollisuudet).
• Lastensuojelutoimet käynnistetään, jos niitä ei ole vielä tehty.
• Uhrille kerrotaan turvakodeista ja tarvittaessa ohjataan sellaiseen.
• Uhria avustetaan taloudellisissa ongelmissa.
• Uhrille taataan turvallinen asuminen.
• Uhria autetaan suojelemaan henkilötietojaan.
• Uhrille järjestetään välitöntä kriisiapua ja psykososiaalista tukea.

Terveydenhuolto

• Potilas tutkitaan aina ilman omaisten tai puolison läsnäoloa.
• Uhrille järjestetään välitöntä kriisiapua ja psykososiaalista tukea.
• Jos potilaan tai lasten turvallisuuteen kohdistuu välitön vaara, on otettava yhteys poliisiin.
• Lastensuojelutoimet käynnistetään, jos niitä ei ole vielä tehty.
• Uhrin suostumus pyydetään aina ennen kuin vierailijoita päästetään paikalle.

Tehokkaasta interventiosta huolimatta rikoksentekijä voi edelleen olla uhria kohtaan väkivaltainen ja painostava. On monia syitä, miksi lähisuhdeväkivallan uhri ei ehkä pääse eroon tekijästä. Kyse voi olla esimerkiksi (keskinäisestä) riippuvuudesta, pelosta tai taloudellisista kysymyksistä. Yleensä tekijän jättäminen vaatii useita yrityksiä ennen kuin siitä tulee lopullista. Joskus ero kärjistää väkivaltaa. Uhri voi yrittää hallita väkivaltaa jäämällä parisuhteeseen. Uhri voi lähteä, mutta tekijä alkaa vainota ja häiritä uhria. Lasten tapaamisjärjestelyjä voidaan käyttää keinona jatkaa väkivaltaa. Lyhyesti sanottuna tilanne voi huonontua uudelleen.

Riskinarviointi on dynaaminen prosessi. Riskinarviointia on tarkistettava säännöllisesti. Jos väkivallan uhka jatkuu, riskinarviointi on käynnistettävä uudelleen. Tehokas lähisuhdeväkivallan ehkäisy ja väkivallan kierteen katkaiseminen voivat edellyttää useita toimenpiteitä.

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun Nora tapasi kansalaisjärjestön työntekijän ensimmäisen kerran.

Nora on tällä hetkellä turvakodissa. Hänellä on tukihenkilö Rikosuhripäivystyksestä sekä väkivaltaa kohdanneita maahanmuuttajanaisia avustavasta kansalaisjärjestöstä. Hän tapaa säännöllisesti myös psykiatrista sairaanhoitajaa.

Poliisi on kirjannut ilmoituksen Peterin tekemistä pahoinpitelyistä, kunnianloukkauksista, uhkauksista ja petoksista. Peterillä on voimassaoleva lähestymiskielto suhteessa Noraan. Nora on saanut asianajajaltaan tiedon, että avioero ei vaikuta hänen asemaansa maahanmuuttajana.

Noralla on uusi pankkitili ja uusi salainen puhelinnumero. Hän osallistuu kielikurssille toisessa koulussa. Nora tapaa kansalaisjärjestön työntekijän joka viikko. Kansalaisjärjestön työntekijä on toiminut menestyksekkäästi välittäjänä Noran ja hänen äitinsä ja sisartensa välisessä konfliktissa.

Kaikki näyttää nyt olevan hyvin.

Nora on kuitenkin peloissaan. Hän pelkää, että Peter löytää hänet. Hänen elämäänsä hallitsee kuolemanpelko.

Kun Nora asui vielä Peterin kanssa, hän koki pystyvänsä hallitsemaan pelkoaan. Hän pystyi tarkkailemaan Peterin kiihtymistä ja teki aina kaikkensa välttääkseen räjähdyksen. Hän pyrki miellyttämään Peteriä ja keskustelemaan tämän kanssa järkevästi. Hän huomasi jännitteen kehittymisen ja oli helpottunut, kun väkivalta alkoi: ”Pian tämä on ohi muutamaksi viikoksi. Pian voin taas hengittää.”

Traumatisoivat kokemukset saavat Noran epäilemään ja syyttämään itseään.

Kansalaisjärjestön työntekijä ja psykiatrinen sairaanhoitaja kysyvät aina Noran peloista, mutta hän ei voi kertoa heille. Häntä hävettää myöntää auttajilleen, että kaikesta saamastaan avusta ja tuesta huolimatta hän on kauhuissaan. Väärintekevän kumppanin kanssa asuminen oli helpompaa, sillä silloin hänen ei tarvinnut pelätä koko ajan. Hän ei voi paljastaa näitä ajatuksia kenellekään.

Nora hämmentyy entisestään, kun hän tapaa sattumalta Peterin ystävän. Ystävä kertoo, että Peter on surullinen ja järkyttynyt. Ystävä kertoo, että Peter on ollut erittäin huolissaan Norasta ja yrittänyt löytää hänet.

”Hän ei voi kovin hyvin.”

”Soittaisitko hänelle?”

…

Ihmismieli on monimutkainen. Mitä Noran tapauksessa voisi seuraavaksi tapahtua? Entä jos Nora soittaa Peterille? Löytääkö Peter Noran tai palaako Nora Peterin luo? Entä jos Nora kertoo tästä seuraavassa tapaamisessa kansalaisjärjestön työntekijälle?

Tilanteen seuranta sekä luottamuksellisen ja turvallisen suhteen ylläpitäminen uhriin on erittäin tärkeää. Nora kertoo kansalaisjärjestön työntekijälle olevansa huolissaan Peteristä. Tämä johtaa keskusteluun Noran peloista ja itsesyytöksistä. Kansalaisjärjestön työntekijä kiinnittää huomiota tietoon siitä, että Peter on yrittänyt löytää Noran.

Jos Noran tilanne muuttuisi, ensi käden toimijat tarkistaisivat riskinarviointia ja ryhtyisivät uusiin asianmukaisiin toimenpiteisiin. Lainsäädännöstä riippuen poliisi voi esimerkiksi harkita salaisia tiedonhankintakeinoja rikosten estämiseksi tai vaaran välttämiseksi. Kannettava hälytysjärjestelmä voisi helpottaa Noran pelkoa. Vaihtoehtoja on useita.

Kiitos, että luit Noran tarinan.

Lue lisää lähisuhdeväkivallan riskinarvioinnista Luettavaa-osiosta. Muista tulostaa oma riskinarvioinnin tarkistuslista Materiaalit-osiosta.

Kansallinen kriisipuhelinpalvelu (OKIT) käynnistettiin vuonna 2005 lähisuhdeväkivaltaan keskittyvään pilottiohjelman tulosten ja kokemusten perusteella. Tuolloin mielenterveysalan ammattilaiset, psykologit, sosiaalityöntekijät, sosiaalipedagogit ja sosiaalipolitiikan asiantuntijat osallistuivat monivaiheiseen koulutusohjelmaan ja liittyivät tiimiin.

OKIT pyrkii vastaamaan tähän tilanteeseen: se auttaa lähisuhdeväkivallan ja ihmiskaupan uhreja maksuttoman ja ympärivuorokautisen puhelinlinjan kautta koko maassa. Koulutetut lähisuhdeväkivaltaneuvojat (kaksi puhelinlinjaa joka päivä ympäri vuorokauden, lisälinja arkisin klo 8–16, jolloin puheluita tulee eniten) antavat ensisijaisesti neuvontaa ja tietoa saatavilla olevista uhrien tukipalveluista. Lisäksi uhrit ohjataan lähtemään kotoa ja pakenemaan turvakoteihin, joiden kanssa OKIT tekee tiivistä yhteistyötä. Riskinarviointityökalu tukee ohjaajia kriisitilanteiden arvioinnissa ja riittävästä reagoinnista päättämisessä. Tapauksen tueksi ei tarvita fyysistä näyttöä. Organisaatio voi tarjota matalan kynnyksen palvelua, joka kohdistuu lähisuhdeväkivallan uhrien monimutkaisiin tarpeisiin ja siten vähentää viiveitä.

Puhelinpalvelun henkilöstö koostuu ammattilaisista, joilla on pitkä kokemus alalta. Henkilöstö saa alkuperehdytyksen ja osallistuu säännöllisiin koulutustilaisuuksiin työnsä kehittämiseksi. Henkilöstö saa ryhmämuotoista työnohjausta säännöllisesti, mutta myös yksilöllistä työnohjausta on saatavilla. Tämän lisäksi henkilöstöllä on säännöllisiä tapaamisia, joissa he keskustelevat tapauksista. OKIT on osa kriisinhallintaverkostoa (johon kuuluu myös kriisikoteja, kriisiklinikoita ja salaisia turvakoteja), jonka jäsenet kokoontuvat usein työpajoihin, koulutustilaisuuksiin ja konferensseihin, joissa keskustellaan uusista aiheista, trendeistä, haasteista ja kehityksestä parhaiden käytäntöjen jakamiseksi, ongelmien ratkaisemiseksi yhteisvoimin ja asiakkaiden palveluiden parantamiseksi. Koska OKIT on puhelinpalvelu, se osallistuu myös muiden puhelintukipalveluiden asiantuntijoiden vetämiin koulutustilaisuuksiin.

OKIT on käynnistänyt myös chat-palvelun lähisuhdeväkivallan, lasten hyväksikäytön ja ihmiskaupan uhreille, joilla on vaikeuksia saada muiden kanavien kautta apua riittävän nopeasti. OKITin verkkosivuja on viime vuosina kehitetty edelleen: sivustolla on nyt tietoa monella kielellä ja sivuston saavutettavuutta on myös parannettu.

Living Free of violence (Elää ilman väkivaltaa) on vuonna 2014 perustettu kampanja naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemiseksi. Living FREE of Violence (GewaltFREI leben) on Itävallan liittovaltion opetus- ja naisasiainministeriön koordinoima, ja sen toteuttajana on naisten turvakotiyhdistys (Verein Autonome Österreichische Frauenhäuser, AÖF) yhteistyössä Wienin perheväkivallan vastaisen interventiokeskuksen (Wiener Interventionsstelle gegen Gewalt in der Familie) ja Itävallan kansallisen nuorisoneuvoston (Bundesjugendvertretung) kanssa. Vuosina 2014 ja 2015 toteutettiin lukuisia hankkeita, joilla pyrittiin lisäämään tietoisuutta naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta ja tarjottiin arvokasta ennaltaehkäisytyötä.

Heidän kotisivuillaan on laajasti tietoa lähisuhdeväkivallasta sekä koulutusmateriaalia ja ohjeita ammattilaisille.

Mikä on ankkuritiimi?

Huom: Ankkuritiimit ovat vuosien ajan hoitaneet Suomessa myös lähisuhdeväkivaltatapauksia, mutta nykyisin painotus on nuorisorikollisuuden ja radikalisoitumisen ennalta ehkäisyssä. Huomioithan, että alla olevassa tekstissä voi olla vanhentunutta sisältöä.

Suomessa toimii useissa poliisilaitoksissa moniammatillisia tiimejä (Ankkuritiimejä). Ankkuritiimit koostuvat poliiseista, sosiaalityöntekijöistä ja psykiatrisista sairaanhoitajista. Ankkuritiimien kokoonpano vaihtelee eri paikoissa.

Ankkuritoiminnan ytimessä oleva poliisin, sosiaalihuollon ja terveydenhuollon moniammatillinen yhteistyö ja tiedonvaihto perustuvat poliisin ja kaupungin väliseen sopimukseen (huom. hyvinvointialueilla on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvelvollisuus myös lähisuhdeväkivaltatilanteissa).

Ankkuritoiminnan malli tukee lasten ja nuorten hyvinvointia ja tähtää nuorisorikollisuuden, väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ääriliikkeiden torjuntaan. Joissakin paikoissa Ankkuritoiminnalla ehkäistään myös lähisuhdeväkivaltaa puuttumalla tapahtumiin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja ohjaamalla asianosaiset asiaankuuluviin tukipalveluihin.⁴⁹

Ankkurimalli perustuu moniammatilliseen yhteistyöhön, jossa eri viranomaiset tekevät yhteistyötä poliisiasemilla. Ankkuritiimissä voi olla poliisi, sosiaalityöntekijä, sosionomi, psykiatrinen sairaanhoitaja ja nuorisotyöntekijä. Sosiaalityöntekijä, sosiaaliohjaaja, nuorisotyöntekijä ja sairaanhoitaja ovat hyvinvointialueen työntekijöitä. Ammattilaiset tekevät tiivistä yhteistyötä tiiminä tuoden mukaan oman ammatillisen osaamisensa sekä oman taustaorganisaationsa tuen ja asiantuntemuksen.

Monialaisen yhteistyön avulla ammattilaiset voivat palvella asiakasta kokonaisvaltaisesti yhden palvelupisteen periaatteella. Tutkintayksikön poliisi tutkii rikosta, mutta Ankkuritiimin terveydenhuollon ja sosiaalityön ammattilaiset selvittävät asiakkaan ja hänen perheensä kokonaistilannetta. Ankkuritiimin sosiaalityöntekijä ja sairaanhoitaja arvioivat asiakkaan tarpeet ja ohjaavat asiakkaan jatkopalveluihin, kuten uhrien tukipalveluihin, turvakotipalveluihin, lähisuhdeväkivaltaa vastaan työskenteleviin kansalaisjärjestöihin ja mielenterveyspalveluihin jne. Tämän kokonaisvaltaisen lähestymistavan ja moniammatillisen yhteistyön hyödyt näkyvät haastavissa tilanteissa, joissa asiakas kärsii monista ongelmista, kuten lähisuhdeväkivallasta, päihderiippuvuudesta ja mielenterveyshäiriöistä.

Tehokas uhrien tunnistaminen ja havaitseminen

Tiimin osallistuminen lähisuhdeväkivallan käsittelyyn riippuu poliisiasemasta. Osa ankkuritiimeistä toimii hyvin aktiivisesti lähisuhdeväkivallan uhrien tunnistamisessa. Seuraavassa esimerkkitapauksessa on kuvattu ankkuritiimin etsivää työtä.

Ankkuritiimin poliisi käy läpi kaikki paikalliset hätäilmoitukset kaksi kertaa viikossa ja etsii niistä ilmaisuja, jotka viittaavat pariskuntien välisiin ristiriitoihin, häiritsevään käyttäytymiseen, häirintään tai vahingontekoon. Hätäilmoituksessa voidaan esimerkiksi mainita ”häiriökäyttäytyminen” tilanteessa, jossa henkilö on metelöinyt rappukäytävässä. Todellisuudessa voi olla kyse siitä, että henkilö on paennut käytävään väkivaltaista puolisoa. Poliisi poimii kaikki ristiriitoihin tai konfliktitilanteisiin viittaavat ilmoitukset ja kokoaa ne yhteen tarkempaa havainnointia varten.

Tämän jälkeen poliisi yrittää tunnistaa henkilöt hätäilmoituksista. Tavoitteena on tunnistaa ilmoituksiin liittyvät henkilöt erilaisista rekistereistä. Tunnistamisen jälkeen poliisi kerää tietoa henkilön elinoloista, esimerkiksi tietoa lapsista ja samassa osoitteessa asuvista henkilöistä.

Ankkuritiimi kokoontuu säännöllisesti. Tapaamisessa kaikki valitut tunnistetut tapaukset esitellään sosiaalityöntekijälle, sosiaalineuvojalle ja psykiatriselle sairaanhoitajalle. Poliisi tutkii, onko henkilö aiemmin ollut yhteydessä poliisiin. Sosiaalityöntekijä selvittää muun muassa, onko perhe ollut lastensuojelun asiakkaana. Psykiatrinen sairaanhoitaja tutkii esimerkiksi, löytyykö lääkärinlausunnoista tietoa perheen lasten mielenterveyden häiriöistä. Näin Ankkuritiimi kokoaa yhteen valtavan määrän tietoa perheestä jo ennen yhteydenottoa. Tiedonvaihto on helpointa silloin, kun asiakkaalla on lapsia, koska yhteistyötä voidaan perustella lapsen edulla pyytämättä asiakkaalta suostumusta.

Psykiatrinen sairaanhoitaja ottaa perheeseen yhteyttä. Tiimi on huomannut, että ihmiset puhuvat usein avoimemmin elämäntilanteestaan ja mahdollisesta lähisuhdeväkivallastaan, kun heihin on yhteydessä nimenomaan moniammatillisen tiimin sairaanhoitaja. Vastaavasti ihmiset eivät ole kovin avoimia, jos heille soittaa poliisi tai lastensuojelun sosiaalityöntekijä.

Kun psykiatrinen sairaanhoitaja on ollut yhteydessä perheeseen tai pariskuntaan, saattaa käydä ilmi, että perheessä on ollut väkivaltaisia konflikteja. Joissakin tapauksissa poliisipartio on ratkaissut konfliktia paikan päällä, mutta päätellyt, että väkivaltaa ei ole tapahtunut, vaikka perhe on itse asiassa kärsinyt lähisuhdeväkivallasta jo pidempään.

Yhteistyö muiden poliisiyksiköiden kanssa

Rikostutkintayksikön ylikonstaapelit ja rikoskomisariot konsultoivat poliisilaitoksen ankkuritiimin jäseniä. Tutkija voi kehottaa uhrin tai tekijän tapaamaan sosiaalityöntekijää tai ankkuritiimin psykiatrista sairaanhoitajaa. Joskus tutkija voi kuulusteltavan luvalla pyytää terveydenhuollon ammattilaista tai sosiaalityöntekijää osallistumaan kuulemiseen sen todistajana. Kuulemisen todistajan tehtävänä on ensinnäkin seurata kuulemista ja varmistaa, ettei epäasianmukaisia menetelmiä käytetä. Kun kuulemisen todistaja on Ankkuritiimin psykiatrinen sairaanhoitaja tai sosiaalityöntekijä, hän kuulee samalla uhrin tai tekijän kertomuksen. Kuulemisen päätyttyä hän voi aloittaa asiakkaan avustamisen ilman, että asiakkaan on taas selitettävä tilanne uudelleen. Lisäksi Ankkuritiimi voi ohjata uhrin lähisuhdeväkivaltapalveluun, turvakotiin, MARAK-ryhmään tai välittää tiedon uhrin omalle sosiaalityöntekijälle.

Yhteistyö muiden ammattilaisten kanssa

Ankkuritiimi tiedottaa asiakkaille asiaankuuluvista palveluista ja pyrkii luomaan yhteyksiä muihin palveluihin ja ammattilaisiin. Ankkuritiimin sosiaalityöntekijä tekee yhteistyötä lastensuojelun kanssa ja psykiatrisella sairaanhoitajalla on kontakteja terveydenhuollon ammattilaisiin MARAK-ryhmän ammattilaisten lisäksi. Yksilöllisessä prosessissa asiakkaan kanssa päätetään, mitä palveluita tarvitaan ja mikä tukisi asiakasta kaikkein parhaiten. Pääasiassa tapaamisia järjestetään poliisilaitoksilla, mutta jos asiakas on esimerkiksi turvakodissa, psykiatrinen sairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä voivat käydä siellä.

Ankkuritiimien ajatuksena on ennaltaehkäistä lähisuhdeväkivaltaa puuttumalla väkivaltaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja ohjata asiakkaita asiaankuuluviin palveluihin. Tekijöille tiedotetaan usein paikallisen kansalaisjärjestön lähisuhdeväkivallan vastaisista palveluista (Lähisuhdeväkivaltatyön yksikkö). Uhrit ohjataan MARAK-ryhmiin, turvakotipalveluihin, psykiatrian palveluihin, uhrien tukipalveluihin sekä kansalaisjärjestöjen alueella tarjoamiin palveluihin ja muihin tarpeellisiin palveluihin (osa asiakkaista vastaanottaa kansalaisjärjestöjen palveluja myös muista kaupungeista, kuten pääkaupunkiseudulta tai muista isommista kaupungeista).

Ankkuritiimin johtaminen

Henkilötietojen salassapito on tärkein syy, joka rajoittaa tehokasta tietojenvaihtoa viranomaisten välillä. Ankkurityön ydin – moniammatillinen yhteistyö ja tiedonvaihto poliisin, sosiaalityön ja terveydenhuollon välillä – perustuu poliisin ja kunnan väliseen sopimukseen. Jos asiakas antaa suostumuksensa, Ankkuritiimi jakaa tietoja poliisille sekä sosiaali- ja terveydenhuollon viranomaisille. Tiedon jakaminen on helpointa ja tehokkainta silloin, kun asiakkaalla on lapsi. Tällaisessa tilanteessa yhteistyö voi perustua lapsen etuun eikä yhteistyö välttämättä edellytä asiakkaan suostumusta. Lapsettomat parit ovat häviäjiä tässä järjestelmässä, jos he eivät halua vastaanottaa apua moniammatilliselta tiimiltä.

Henkilöstön vaihtuvuus rajoittaa Ankkuritoimintaa joiltain osin. Ankkuritiimin työ on hyvin itsenäistä ja itseohjautuvaa, vaikka ydin perustuukin tiimityöhön muiden viranomaisten kanssa. Tällainen työympäristö edellyttää työntekijöiltä ennakkoluulottomuutta, sitoutumista, yhteistyökykyä, luotettavuutta ja kommunikaatiota.

Istanbulin yleissopimus ja moniammatillinen yhteistyö

Istanbulin yleissopimuksen 18 artiklassa määrätään, että osapuolet toteuttavat kansallisen lakinsa mukaisesti tarvittavat lainsäädäntö- tai muut toimet varmistaakseen, että käytettävissä on asianmukaiset järjestelmät, joilla mahdollistetaan tehokas yhteistyö kaikkien asianomaisten valtion viranomaisten kesken, mukaan lukien oikeuslaitos, syyttäjälaitos, lainvalvontaviranomaiset, paikalliset ja alueelliset viranomaiset sekä kansalaisjärjestöt ja muut asianomaiset järjestöt ja yhteisöt. Niiden on määrä suojella ja tukea kaikkien tämän yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluvien väkivallan muotojen uhreja ja todistajia, myös ohjaamalla heidät Istanbulin yleissopimuksen 20 ja 22 artiklassa tarkoitettuihin yleisiin ja erityisiin tukipalveluihin. Ankkuritiimien ja MARAK-ryhmien kaltaiset moniammatilliset menetelmät lisäävät tällaista yhteistyötä eri viranomaisten välillä.

Poliisin lähisuhdeväkivaltaan erikoistunut tutkintaryhmä

Lähisuhdeväkivaltaan erikoistunut tutkintaryhmä on tuottanut myönteisiä tuloksia. Erikoistuminen tiettyyn rikollisuudenalaan on tuottanut erittäin ammattitaitoista henkilöstöä ja tarjonnut motivoituneille ja empaattisille työntekijöille mahdollisuuden hakea työpaikkaa lähisuhdeväkivallan tutkintaryhmästä. Vastaavasti poliisien, jotka eivät ole motivoituneita tutkimaan lähisuhdeväkivaltatapauksia, ei ole pakko tehdä niin. Tämä vähentää riskiä toissijaiseen uhriksi joutumiseen esimerkiksi tilanteessa, jossa uhria syytetään väkivallasta tai hän saisi osakseen epäkunnioittavaa kohtelua.

Lähisuhdeväkivallan luonteen vuoksi sen selvittäminen vaatii erittäin ammattitaitoista henkilöstöä, jolla on empatiaa, motivaatiota ja sitoutumista. Erikoistiimin tavoitteena on tutkia rikos, mutta myös järjestää erityistä tukea uhreille, jotka ovat jatkuvassa riippuvuussuhteessa tai alisteisessa asemassa epäiltyyn nähden. Lähisuhdeväkivaltatapauksen esitutkinta tarkoittaa toisinaan useita pitkiä kuulusteluja, joten tutkijan on tärkeää tuntea esimerkiksi psykologinen reaktio traumatisoitumiseen ja uhriksi joutumiseen. Kuulustelun päätyttyä tutkija yrittää motivoida uhria/tekijää hakemaan apua. Rikoskonstaapelien ja -komisarioiden on osattava lähestyä uhria ja epäiltyä rakentaakseen luottamusta, motivoidakseen häntä puhumaan tilanteestaan sekä motivoidakseen häntä hakemaan apua. Tämä vie enemmän aikaa kuin keskimääräinen kuuleminen poliisityössä. Päivittäinen rutiini, jossa poliisi keskittyy tietynlaiseen rikollisuuteen ja jota ”helpommat” tapaukset, kuten varkaudet ja väärennökset, eivät häiritse, auttaa luomaan ympäristön, jossa lähisuhdeväkivaltatapauksia ei jätetä odottamaan, koska ne ovat vaativampia tai raskaampia.

Kun henkilöstöllä on mahdollisuus erikoistua lähisuhdeväkivaltaan ja heitä motivoidaan siihen, henkilöstön jäsenet erikoistuvat yhä spesifimmin. Lähisuhdeväkivallan tutkintaryhmän esihenkilöt ovat motivoituneita kehittämään työtä haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien parissa. Erikoistuminen on mahdollistanut myös tehokkaan työnohjauksen. Lähisuhdeväkivaltaan erikoistuneella tutkintaryhmällä on hyvät yhteydet erilaisiin viranomais- ja kansalaispalveluihin. Työntekijät ovat vierailleet useiden yhteistyökumppaneiden luona. Se, että tuntee sidosryhmät henkilökohtaisesti ja pystyy kertomaan niiden työstä monipuolisesti, on tehokas keino motivoida asiakkaita hakemaan apua.

Istanbulin yleissopimus ja lähisuhdeväkivaltaan erikoistuneet tutkintaryhmät

Poliisin lähisuhdeväkivallan tutkintayksikön erikoistuminen on tuonut toimintaan monia ominaisuuksia, jotka täyttävät Istanbulin sopimuksen linjaukset. Osaava ja motivoitunut henkilöstö kohtaa uhrit sensitiivisesti toissijaisen uhriksi päätymisen estämiseksi. Uhrilta kysytään, haluaako hän saada tiedon, kun rikoksentekijä vapautetaan säilöönoton jälkeen. Kaikille uhreille tiedotetaan heidän oikeuksistaan ja käytettävissä olevista palveluista sekä heidän rikosilmoitukseensa liittyvistä jatkotoimista, syytteistä, tutkinnan yleisestä edistymisestä ja heidän roolistaan siinä. Uhrilta pyydetään aina suostumus yhteystietojen välittämiseen Rikosuhripäivystykselle ja kaikilta uhreilta ja rikoksentekijöiltä pyydetään suostumus yhteystietojen välittämiseen paikalliselle lähisuhdeväkivallan tukipalvelulle.

Lähisuhdeväkivallan tutkintayksiköiden erikoistuminen parantaa uhrien suojelua, tiedonvaihtoa, luottamusta ja keskinäistä tietämystä kumppanien välillä sekä kehittää ongelmanratkaisua ja kykyä ottaa huomioon kunkin yksittäisen uhrin erityispiirteet. Tiimin spesifi erikoistuminen mahdollistaa laajemman ymmärryksen erilaisista ilmiöistä, kuten pakkoavioliitosta ja kunniaan liittyvästä väkivallasta. Kun erikoistumisen tuoma osaaminen tunnustetaan ja nähdään osana organisaation rakennetta, siitä tulee vähitellen osa organisaation muistia eikä se enää ole yksilöiden varassa.

Vuonna 1993 perustettu Berliinin aloite naisiin kohdistuvan väkivallan torjumiseksi (jäljempänä BIG) pyrkii parantamaan lähisuhdeväkivallasta kärsivien naisten ja heidän lastensa elinoloja. BIG pyrkii rakentamaan lähisuhdeväkivaltaan puuttumisen ensi käden toimintaan sellaiset sosiaaliset ja ammatilliset olosuhteet, joiden myötä lähisuhdeväkivalta vähenisi ja jotta sen kohteeksi joutuneet saisivat parempaa suojelua ja asianmukaista tukea. Tähän kuuluu uhrien oikeuksien vahvistaminen ja sen varmistaminen, että väkivaltaa tekevät puolisot joutuvat vastaamaan teoistaan. Tämä on mahdollista ja kestävää vain, jos käytäntöjä parannetaan kaikilla asiaankuuluvilla aloilla. Tämän tavoitteen toteuttaminen edellyttää siis moniammatillista, tiivistä ja aktiivista verkostoa ja yhteistyöhön perustuvaa lähestymistapaa, joka BIG:llä on.

BIG:ssä on kolme työyksikköä: koordinointi, auttava puhelin ja ennaltaehkäisy.

Koordinointiyksikkö käynnistää organisaatioiden välisen yhteistyön kutsumalla mukaan kaikki lähisuhdeväkivaltatyöhön osallistuvat asiaankuuluvat ammattiryhmät ja yhteiskunnalliset toimijat ja luomalla niille tehokkaat yhteistyörakenteet.

Koordinointiyksikkö keskittyy kolmeen lähisuhdeväkivaltaan kytkeytyvään ryhmään (uhrit, lapset ja tekijät) ja analysoi käytäntöjä tai puutteita kehittääkseen tai parantaakseen käytäntöjä, jotka parantavat ja edistävät uhrien suojelua. Sen työmenetelmillä pyritään ensinnäkin tunnistamaan käytännön heikkouksia ja puutteita uhrien palautteen ja yhteistyöverkoston avulla. Havaitut ongelmat liittyvät esimerkiksi viranomaisten kanssa tai yhteistyössä ilmeneviin vaikeuksiin, tiukkoihin menettelyihin, tietyille kohderyhmille suunnattujen tarjousten puutteeseen, lainsäädännön puutteisiin jne. Koordinointiyksikkö pyytää asiantuntijoita kehittämään yhdessä ratkaisuja, jotka toivottavasti soveltuvat toteutettaviksi käytännössä.

BIG-koordinoinnin yhteistyöverkosto BIG-koordinointiyksiköllä on erittäin laaja ja monipuolinen yhteistyöverkosto, johon osallistuvat kaikki eri ammattien ja instituutioiden sidosryhmät

• Psykososiaalinen ala: kaikki neuvonta- ja interventiokeskukset, hankkeet ja aloitteet lähisuhdeväkivallan ja siihen liittyvien alojen yhteydessä, kaikki naistentalot ja turvakodit Berliinissä ja muualla Saksassa, hätämajoitus, työkeskukset ja monet muut
• Lasten ja nuorten hyvinvoinnin ala: erityisesti nuorten hyvinvointitoimistot, lasten päivystyspalvelut, tyttöjen päivystyspalvelut ja esimerkiksi lastenteatteri
• Terveydenhuolto: sairaalat, traumaklinikat, Berliinin väkivaltapoliklinikka vammojen dokumentointia varten ja toinen Berliinissä toimiva koordinointijärjestö, joka on erikoistunut terveysalan toimiin seksuaalisen väkivallan ja lähisuhdeväkivallan yhteydessä
• Johto: Berliinin poliisin virkailijat eri tasoilla kentältä ylimpään johtoon
• Oikeusala: juristit, piiri- ja yleiset syyttäjät, perhetuomioistuimet
• Koulutusala: koulut ja muut oppilaitokset, mukaan lukien yliopistot
• Politiikka: kaikki asiaankuuluvat senaattihallinnot ja liittovaltion ministeriöt, valtion väkivallanvastainen toimikunta, Berliinin senaatin kotouttamiskomissaarit, alueiden tasa-arvokomissaarit

Toimenpiteet

• Työryhmät toimivat usein vain hyvin spesifin kysymyksen tai ongelman parissa. Esimerkki tästä on riskinarvioinnin ja tapausten käsittelyn asiantuntijaryhmä.
• Väliaikaisten työryhmien lisäksi järjestetään säännöllisiä pyöreän pöydän keskusteluja. Tavoitteena on vaihtaa tietoa poliisityön ajankohtaisesta kehityksestä, vaatimuksista ja haasteista.

Organisaatioiden välisen yhteistyön tulokset

Seuraavassa on joitakin tämän BIG-koordinoinnin kautta aikaansaatuja tuloksia, jotka havainnollistavat lainsäädännön ja poliisin tason saavutuksia.

• Väkivallalta suojelusta annettu laki (Gewaltschutzgesetz 2002) perustuu BIG-koordinoinnin aloitteeseen.
• Berliinin määritelmä perheväkivallasta (2001) on ollut voimassa lähes kaksi vuosikymmentä. On todettu, että Berliinin poliisivoimissa jokainen tätä työtä tekevä poliisi tuntee sen. Aikana, jolloin poliisin lähisuhdeväkivaltatoiminnassa oli vielä monia epävarmuuksia ja tapauksia saatettiin yksinkertaisesti pitää ”perheriitoina”, määritelmä mahdollisti tämän väkivallan muodon selkeän luokittelun, mielekkään tilastoinnin sekä ilmiön kuvaamisen ja lähestymisen sellaisena kuin se on. Istanbulin yleissopimuksen (2012) täytäntöönpanon myötä havaittiin kuitenkin, että Berliinin määritelmä perheväkivallasta ei vastaa EU:n määritelmää. EU:n määritelmällä tarkoitetaan perheensisäistä väkivaltaa, joka voi sisältää kaikenlaisia väkivaltarikoksia, ei pelkästään kotona tapahtuvaa väkivaltaa. Tapaukset on nykyisin luokiteltava kansallisesti EU:n määritelmän mukaisesti. Berliinin määritelmällä on kuitenkin edelleen merkitystä, koska Berliinin poliisin tilastoissa ja liittohallituksen tilastoissa mukaan lasketaan myös parisuhteessa tapahtuva väkivalta. Henkirikosten tai muiden tarkemmin määriteltyjen väkivallan muotojen esittäminen on kuitenkin vaikeutunut.
• Poliisin toiminta lähisuhdeväkivaltatapauksissa on luonteeltaan ennakoivaa. Tämä sisältyy myös poliisin laatuvaatimuksiin. Tarkoituksena on helpottaa uhrien pääsyä sopiviin tukipalveluihin: uhrin suostumuksella Berliinin poliisi välittää yhteystiedot BIGin puhelinpalveluun ja tukihenkilö ottaa uhriin nopeasti yhteyttä puhelimitse.
• Erityisesti koulutuksen alalla BIG-koordinaation avulla on saavutettu paljon, sillä se organisoi myös koulutus- ja tiedotustilaisuuksia. Tämä on tärkeää – loppujen lopuksi täydennyskoulutus on tehokas toimenpide saavutettujen tulosten vakiinnuttamiseksi osaksi käytäntöä.

Vuonna 1992 käynnistettiin miesten tekemän lähisuhdeväkivallan vastainen pyöreän pöydän keskustelu. Sen pohjalta kehitettiin Hannoverin lähisuhdeväkivallan vastainen interventio-ohjelma eli HAIP. Vuonna 1997 HAIP pantiin virallisesti täytäntöön poliisijohtajan määräyksellä, ja se on sittemmin ollut menestyksekkäästi toimiva monialainen verkostoitunut ohjelma.

HAIP-verkoston ideoi vuonna 1997 ”miesten tekemän perheväkivallan vastainen pyöreä pöytä” (perustettu vuonna 1992). HAIP perustettiin vielä samana vuonna, jo ennen kuin väkivallalta suojelusta annettu laki tuli voimaan Saksassa. Tavoitteena oli jäsentää lähisuhdeväkivallan vastaista työtä.

HAIPin tavoitteet

1. Tarjotaan laaja-alaista suojelua, apua ja tukea lähisuhdeväkivallasta kärsiville.
2. Saatetaan rikoksentekijät vastuuseen ja muuttamaan toimintatapojaan.
3. Vähennetään lähisuhdeväkivaltaa kaikkien asianosaisten kohtuullisesti verkostoituneen toiminnan avulla ja varmistetaan kestävä pitkän aikavälin tuki, neuvonta ja puuttuminen.
4. Ennaltaehkäisy-, tiedotus- ja suhdetoiminta.
5. Otetaan julkisesti kantaa lähisuhdeväkivaltaan ja sukupuolten tasa-arvoon sekä edistetään yhteiskunnallista kehitystä ja tarpeisiin vastaamista.

Lähisuhdeväkivallan torjumiseksi HAIPin tavoitteena on tarjota ennakoivaa ja nopeaa apua lähisuhdeväkivallan uhreille ja tekijöille.

Pyöreän pöydän keskustelu

Suurin elin on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä pyöreän pöydän keskustelu. Jäsenet ja HAIP-komiteat tiedottavat toisilleen työstään ja toiminnastaan pyöreän pöydän kokouksen tavoitteen mukaisesti. Ne tekevät HAIPin työhön ja politiikkaan vaikuttavia päätöksiä, laativat lausuntoja ajankohtaisista aiheista ja jakavat vastaavasti työmääräyksiä HAIP-komiteoille. Mukana on noin 40 eri instituutiota, kuten naisten turvakodit, nuorten hyvinvointitoimisto, tasa-arvotoimisto, lääketieteen ammattilaisten verkosto, erilaiset neuvontakeskukset, syyttäjät, tuomarit, poliisi ja kaupunginvaltuuston kaikkien poliittisten ryhmittymien edustajat.

Rakennuspalikat

HAIPin ydintä on todellisia tapauksia käsittelevä komitea, joka muodostuu 11 ”rakennuspalikasta” (Bausteine). Ne työskentelevät itsenäisesti ja käsittelevät esimerkiksi tapauksia, joissa riski on arvioitu suureksi. Lisäksi siellä käsitellään pyöreän pöydän määräyksiä ja aiheita, omia kysymyksiä sekä esitellään tapauksia ym. Lisäksi rakennuspalikat osallistuvat HAIPin PR-työhön ja järjestävät erikoiskursseja, luentoja, koulutusta ja seminaareja.

11 rakennuspalikkaa ovat:

• koordinointiyksikkö BISS
• naisten ja lasten turvakoti
• Hannoverin syyttäjä
• Hannoverin poliisi
• nuorten hyvinvointitoimisto Waage e.V. (Tekijöiden ja uhrien sovittelun neuvonta)
• Hannover e.V:n miestyön toimisto
• voimaannuttamistoimisto (”Bestärkungsstelle”, naisuhrien neuvonta)
• SUANA (maahanmuuttajanaisten neuvonta)
• HAIP-toimiston johtaja
• tasa-arvovastaava

Koordinointitoimisto, erityistyöryhmät ja koordinointiyksikkö BISS kuuluvat myös verkostoon.

PSP-Porto Uhrien tuki- ja tieto-osasto (Gabinete de Atendimento e Informação a Vítimas da PSP-Porto; GAIV) toimii Porton kaupungissa, ja siihen kuuluu 17 poliisia, jotka käsittelevät lähisuhdeväkivaltatapauksia joka päivä ympäri vuorokauden luottamuksellisesti ja erityisosaamisen turvin. Vuosina 2010–2014 yksin Porton kaupungissa pidätettiin 725 lähisuhdeväkivallantekijää. Viime vuonna uhreja tavoitettiin noin 3 000, yksilöllisiä turvallisuussuunnitelmia tehtiin 1 200 ja riskiarvioita tehtiin 1 600.

GAIV hoitaa kaikki lähisuhdeväkivaltaan liittyvät hälytykset Portossa. GAIVista on tullut lähisuhdeväkivallan keskeinen ensi käden toimija kaupungissa. PSP on myös perustanut erityisryhmiä lähisuhdeväkivaltatapausten rikostutkintaa varten (Equipas Especiais de Violência Doméstica; EEIV). Tämän uuden järjestelyn ansiosta PSP on lisännyt suuren yleisön tietoisuutta lähisuhdeväkivallasta.

Porton kokemus on yhdenmukainen IMPRODOVAn käsitekehyksen kanssa. PSP:n organisaatiojärjestelyyn sisältyy organisaation sisäinen yhteistyö (GAIV ja muut poliisiyksiköt) sekä poliisin, useiden kansalaisjärjestöjen, terveyspalvelujen ja syyttäjäviranomaisten välinen yhteistyö. Järjestelyillä pyritään selkeyttämään ongelman määrittelyä, tavoitteita ja panoksia, resursseja ja toimijoita.

Kuten mainittiin, GAIV nousi keskeiseksi palveluksi, jonka tehtävänä on toimia lähisuhdeväkivallan uhrien parissa ja seurata heidän tapauksiaan, valvoa etäapuvälineiden käyttöä (jos hälytys laukeaa, poliiseja lähetetään uhrin luo) ja reagoida nopeasti hätätilanteessa. Periaatteessa GAIV vastaa kaikista Porton lähisuhdeväkivaltatapauksista. Tätä varten PSP rakennutti uuden poliisiaseman (Esquadra do Bom Pastor), jossa on otettu huomioon nykyaikaiset tekniset suositukset, kuten viihtyisät sisätilat ja muut konkreettiset ja toiminnalliset ominaisuudet, jotka tukevat erityisesti uhrien kanssa tehtävää työtä (esim. vierailuhuoneet, oppimis- ja koulutustilat, lapsille suunnatut tilat, uhrien ja rikoksentekijöiden pitäminen erillään). GAIVilla oli myös mahdollisuus koota yhteen erikoistunutta henkilökuntaa, joka työskentelee yksinomaan lähisuhdeväkivalta-asioiden parissa.

Tämän uuden toiminnan kautta pystyttiin poistamaan painetta järjestelmästä ja parantamaan lähisuhdeväkivallan uhrien saaman palvelun laatua.

25.9.2011: Konstaapeli João Sousa Dias on työvuorossa, kun mies ilmoittaa puhelimitse kuolemantapauksesta talossa, joka sijaitsee kahden minuutin matkan päässä poliisiasemalta. Konstaapeli lähtee paikalle ja on ensimmäinen lähisuhdeväkivaltarikoksen todistaja. Aviomies, jonka kanssa nyt 77-vuotias Júlia oli asunut 30 vuotta, oli murhannut tämän aamiaista koskeneen riidan jälkeen. Mies otti itse yhteyttä poliisiin ja kertoi olevansa murhaaja.

João Sousa Dias sanoo, ettei hän ole voinut unohtaa näkemäänsä. Poliisille ei ollut tullut etukäteen vihjeitä rikoksen mahdollisuudesta, mutta naapurustolla oli jonkin verran tietoa asiasta. ”Kyselin Júliasta naapureilta. Kaikki sanoivat, että hän on loistava nainen. Mutta kun kysyin pariskunnan suhteesta, he kohauttivat olkapäitä sanoakseen, ettei aviomiehen ja vaimon väleihin puututa.

Júlian tapaus jätti jäljen koko ympäröivään yhteisöön. Ja nyt hän on vain osa ketjua. RIAV perustettiin vuonna 2015 Santo Antónion seurakuntaneuvoston aloitteesta yhdessä Lissabonin yleisen turvallisuuden poliisin pääesikunnan ja Lissabonin keskussairaalan kanssa.

Júlian muistoksi perustettu Espaço Júlia toimii hänen kotikadullaan ja tarjoaa integroitua tukea lähisuhdeväkivallan uhreille. Tällainen tuki ja apu lähisuhdeväkivallan uhreille puuttuu monilta Portugalin poliisiasemilta. Talo toimii 365 päivää vuodessa ympäri vuorokauden, ja sillä on omat erikoistuneet tekniset tutkijat.

Espaço Júliassa työskentelee kymmenen PSP:n työntekijää – viisi miespuolista ja viisi naispuolista – joilla on koulutusta lähisuhdeväkivallan ja uhrien hoidon alalla. Lisäksi siellä on nimenkirjoittaja (PSP:n johtaja ja PSP:n lähisuhdeväkivaltatyön kouluttaja) ja Santo Antónion seurakuntaneuvoston uhrien tuen tekninen asiantuntija (kansalaisuus- ja tasa-arvokomission TAV-koulutettu), joihin kuuluu Espaço Júlian tekninen johtaja, Inês Carrolo.

Espaço Júlian avaamisesta heinäkuussa 2015 alkaen kanteluita on tehty 1 573. Pelkästään vuonna 2019 vastaanotettiin 285 kantelua – suurin osa niistä (224 kpl) 25–44-vuotiailta naisilta. Alle 18-vuotiaiden ilmoituksia on myös edelleen tietty prosenttiosuus (10 kantelua vuonna 2019).

”Espaço Júlian tapaukset ovat pääsääntöisesti monimutkaisia ja arkaluonteisia, koska niihin liittyy erityisen haavoittuvassa asemassa olevia eri-ikäisiä ja eri sosiaalisista ryhmistä tulevia uhreja. Monimutkaisimmat tapaukset liittyvät seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja lasten raiskauksiin. Hankaluus ei johdu pelkästään rikosten luonteesta, vaan myös teknisistä menettelyistä ja poliisin toimista, joihin on ryhdyttävä kiireellisesti”, Espaço Júlian viranomaiset sanovat.

Kaikki Dona Estefânian sairaalan lastenpäivystyksen ja São Josén sairaalan päivystysosaston terveysyksiköihin tulevat lähisuhdeväkivaltaa, raiskauksia ja seksuaaliväkivaltaa koskevat tapaukset käsitellään Espaço Júliassa. ”Kaikki, jotka tulevat paikalle, otetaan kuitenkin vastaan. Tarvittaessa uhri viedään turvalliseen paikkaan, jota hallinnoivat kanssamme yhteistyötä tekevät tahot”, kerrotaan Santo Antónion seurakuntaneuvostosta.