Moduuli 7: Organisaatioiden välisen yhteistyön ja moniammatillisten tiimien toteuttaman lähisuhdeväkivaltatapausten riskinarvioinnin periaatteet

Onnistuneen kumppanuuden varmistamiseksi eri viranomaiset voivat yhdessä kehittää ja sopia tiettyjä periaatteita. Alla luetellut kohdat voivat auttaa ammattilaisia ja organisaatioita kehittämään ja sopimaan tiettyjä periaatteita, joita kaikkien yhdessä toimivien viranomaisten olisi noudatettava.

• On tärkeää ymmärtää, että ilman tehokasta ennaltaehkäisyä ja varhaista puuttumista lähisuhdeväkivalta eskaloituu usein vakavaksi, joten on pyrittävä kaikin tavoin tunnistamaan mahdollisia uhreja, sekä aikuisia että lapsia, ja tukemaan heitä jo varhaisemmassa vaiheessa.
• Lähisuhdeväkivallasta selviytyneiden uhrien ja heidän lastensa turvallisuus on asetettava etusijalle suunniteltaessa ja toteutettaessa välittömiä toimenpiteitä, kun väkivallan uhka on havaittu.
• Tiedot kaikista lähisuhdeväkivaltatapauksista olisi kirjattava, analysoitava ja jaettava niiden viranomaisten kesken, jotka tekevät säännöllistä ja tarkoituksenmukaista yhteistyötä.
• Rikoksentekijöiden parissa toimivien instituutioiden ja viranomaisten kanssa on pyrittävä yhteistyöhön riskien arvioimiseksi moniammatillisesti ja uusien väkivaltatapausten ehkäisemiseksi.
• Lähisuhdeväkivallasta selviytyneen uhrin tietoon perustuva suostumus olisi pyrittävä saamaan ensikontaktin yhteydessä sen varmistamiseksi, että tietoja voidaan tarvittaessa jakaa eri viranomaisten välillä ilman tarpeetonta viivytystä.
• Pyritään yhteistyössä rakentamaan sellainen kannustava ja mahdollistava ympäristö, joka rohkaisee ilmoittamaan lähisuhdeväkivallasta poliisille ja muille ammattilaisille ja viranomaisille.
• Luottamuksellisuutta ja yksityisyyttä on kunnioitettava aina kun se on mahdollista, ja samalla on pidettävä mielessä lähisuhdeväkivaltatapausten yhteydessä tapahtuvaan tiedonvaihtoon liittyvät riskit.
• Yhteisiä käytäntöjä ja menettelytapoja kehitetään niin, että niillä voidaan ohjata tiedon jakamista eri organisaatioiden välillä.
• On varmistettava, että lähisuhdeväkivallasta selviytyneitä uhreja kohdellaan kunnioittavasti ja arvokkaasti. Tämä tapahtuu kuuntelemalla heitä, uskomalla heidän kokemuksiinsa ja vakuuttamalla heille, että syy ei ole heidän.
• Lähisuhdeväkivallan uhrille on annettava mahdollisuus tehdä itseään koskevia tietoon perustuvia valintoja ja päätöksiä aina kun se on mahdollista. Hänen puolestaan ei tehdä päätöksiä ilman hänen omaa osallistumistaan.
• On myös varmistettava, että palvelut ovat herkkiä lähisuhdeväkivallasta selviytyneiden uhrien moninaisille tarpeille ja että niissä otetaan huomioon heidän ikänsä, vammaisuutensa, sukupuolensa, etninen alkuperänsä, uskontonsa tai vakaumuksensa, seksuaalinen suuntautumisensa kuitenkin pitäen mielessä, että tällaisia eroja ei tule käyttää tekosyynä lähisuhdeväkivallan tai muiden haitallisten käytäntöjen hyväksymiseen tai toteuttamiseen.
• On tunnustettava, että lähisuhdeväkivallasta selviytyneet uhrit ja heidän lapsensa ovat suurimmassa vaarassa silloin, kun he yrittävät lähteä väkivaltaisesta suhteesta tai hakea apua.
• Terveydenhuollon (ml. suun terveydenhuollon) potilaiden tiedot ovat salassapitosääntöjen alaisia. On tärkeää tietää, milloin tästä säännöstä voi poiketa (esim. rikosepäily).

Monitoimijaisessa yhteistyössä on omat haasteensa. Lähtökohtaisesti eri viranomaisilla ja palveluntuottajilla on erilaiset organisatoriset tehtävät, visiot, arvot, tavoitteet ja päämäärät. Niillä on erilaisia päämääriä ja tehtäviä, ja niillä voi olla myös erilaisia sääntöjä, määräyksiä ja työskentelytapoja. Siksi viranomaisten ja ammattilaisten yhteistyötä voi olla vaikea yhtenäistää. Myös henkilöstön roolin ja vastuiden ymmärtäminen saattaa olla puutteellista, ja yksilöiden ja organisaatioiden käyttämä kieli voi olla erilaista, mikä asettaa yhteistyölle haasteita.

Hyvä esimerkki tästä liittyy kieleen, määritelmiin ja merkintöihin. Lähisuhdeväkivaltaa kokeneeseen saatetaan viitata termillä uhri (rikosoikeusjärjestelmä), selviytyjä (naisjärjestöt), potilas (terveydenhuollon palvelut), asukas (asumispalvelut), palvelun käyttäjä (hyvinvointiorganisaatiot) ja asiakas (aikuisten sosiaalihuolto). Väkivallantekijöiden kanssa työskenneltäessä termiä uhri käytetään kuten rikosoikeudessa, mutta sillä voidaan viitata myös ”sukulaisiin” ja ”asiakkaisiin” yleensä.

Eri viranomaisten keräämät tiedot eivät ole vertailukelpoisia keskenään, sillä niissä voi olla eroja kerättyjen tietojen tyypin, tallennustapojen, tietojen säilyttämisen tai puuttumisen vuoksi ja niiden siirrettävyys voi vaihdella. Myös lähisuhdeväkivallan merkityksestä ja sen vaikutuksesta voi eri organisaatioissa olla erilaisia käsityksiä. Myös organisaatioiden henkilöstön suuri vaihtuvuus on este ja vaikuttaa viestintään, sillä luottamussuhteiden kehittäminen vie aikaa.

Lisäksi eri palvelut eivät aina kommunikoi keskenään eivätkä useinkaan saa vaihtaa tietoja osittain tietosuojasyistä, joten tietoja ei aina jaeta riittävästi. Uhrit joutuvat tällöin antamaan toistuvasti samat tiedot, kuten tiedot kokemastaan, monta kertaa eri ihmisille eri organisaatioissa. Kokemusten palauttaminen mieleen voi itsessään olla lähisuhdeväkivallasta selviytyneille uhreille traumaattista ja siten estää heitä saamasta tukea.

• Vaarallisuuden arviointi on väline, jonka avulla voidaan määrittää, miten suuri vaara kaltoinkohdellulla naisella on tulla lähisuhdekumppaninsa surmaamaksi.
• Välineessä on kaksi osaa: kalenteri ja 20 kohdan pisteytysväline. Kalenterin avulla voidaan arvioida lyömisen vakavuutta ja esiintymistiheyttä kuluneen vuoden aikana. Kalenteriosio on muotoiltu niin, että se lisää naisen tietoisuutta ja vähentää kaltoinkohtelun kieltävää ja sitä vähättelevää asennetta erityisesti siksi, että kalenterin käyttö johtaa tarkempiin muistikuviin myös muissa tilanteissa.
• Painotetussa pisteytysvälineessä on 20 kohtaa, joiden avulla saadaan kyllä-/ei-vastauksia kysymyksiin, joilla kartoitetaan lähisuhdekumppanin tekemän henkirikoksen mahdollisuuteen liittyviä riskitekijöitä. Riskitekijöitä ovat muun muassa aiemmat tappouhkaukset, kumppanin työllisyystilanne ja aseiden saatavuus.
• Työkalu on tällä hetkellä saatavana englanniksi,¹⁰ espanjaksi, kanadanranskaksi ja brasilianportugaliksi.
• Lyhyt nelikohtainen versio nimeltä Lethality Assessment (kuolemanvaaran arviointi) on kehitetty lähisuhdeväkivaltaan puuttumisesta vastaavien lainvalvontaviranomaisten käyttöön. Naisille, joiden kohdalla uhka on suuri, osoitetaan vaarallisuuden arviointiin koulutettu avustaja.

Lähisuhdeväkivaltariskin arviointiopas (DVRAG) sisältää samat kohdat kuin Ontario Domestic Assault Risk Assessment (ODARA), mutta siinä huomioidaan lisäksi psykopatian tarkistuslistan (PCL-R) havainnot. DVRAG on 14-kohtainen matemaattinen työkalu, jossa arvioidaan miesten naisiin kohdistaman lähisuhdeväkivallan todennäköisyyttä ja sitä, miten riski vertautuu muiden väkivallantekijöiden tilanteeseen. Työkalulla voidaan myös ennustaa uusintarikosten tahtia ja määrää sekä vammojen vakavuutta. Yleiset pisteytyskriteerit sisältävät ohjeet ODARAn pisteyttämiseen ja tulkitsemiseen missä tahansa ympäristössä.¹² DVRAG on tarkoitettu oikeuslääketieteen kliinikkojen ja rikosoikeusviranomaisten käyttöön, ja heillä on mahdollisuus tutustua tarkempiin tietoihin.

DASH on lyhenne lähisuhdeväkivaltaa, vainoa ja kunniaan liittyvää väkivaltaa tarkoittavien englanninkielisten sanojen (domestic abuse, stalking ja ’honour’-based violence) alkukirjaimista. DASH-riskinarviointityökalu laadittiin 47 henkirikoksen dokumentoinnin ja niiden tärkeimpien riskitekijöiden luettelon pohjalta. DASH-tarkistuslistaa käyttävät useat Skotlannin viranomaiset, myös poliisi. Sitä ei kuitenkaan ole otettu käyttöön kaikkialla Skotlannissa. DASH-tarkistuslistan on tarkoitus olla johdonmukainen ja yksinkertainen väline lähisuhdeväkivallan aikuisten uhrien kanssa työskentelevien ammattilaisten käyttöön. Sen avulla voidaan tunnistaa ne, joiden kohdalla riski on suuri, jolloin tapaukset on siirrettävä MARAC-kokoukseen riskinhallintaa varten.

Video lähisuhdeväkivaltatapausten tunnistamisesta DASH RIC -tarkistuslistan avulla: www.youtube.com/watch?v=AB00K1jiFUc&t=23s

DyRiAS on lyhenne sanoista Dynamic Risk Assessment Systems. Lähisuhdeväkivaltaan liittyvä väline (DyRiAS Intimate Partner) on ollut käytössä Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä tammikuusta 2012 lähtien. Sillä mitataan lähisuhdekumppaniin kohdistuvan vakavan väkivallan riskiä. Erillisellä asteikolla mitataan lisäksi lievän tai kohtalaisen fyysisen väkivallan riskiä. DyRiAS Intimate Partner -väline soveltuu ainoastaan miespuolisen entisen tai nykyisen kumppanin heteroseksuaalisissa suhteissa tekemän väkivallan kirjaamiseen. Nykyisen tai entisen suhteen kestolla ei ole merkitystä, sillä välinettä voidaan käyttää sekä lyhyt- että pitkäaikaisiin suhteisiin. DyRiAS Intimate Partner sisältää yhteensä 39 kohtaa.

MARAK on kokous, jossa poliisin, terveydenhuollon, lastensuojelun, sosiaalityön, turvakodin, rikosuhripäivystyksen, ehdonalaisvalvojien ja muiden lakisääteisten ja vapaaehtoisten alojen asiantuntijat jakavat tietoa vakavista lähisuhdeväkivaltatapauksista uhrin suostumuksella. Kokouksessa käsitellään uhria, perhettä ja tekijää sekä jaetaan näihin liittyvää tietoa. Kokous on luottamuksellinen. Osallistujat laativat yhdessä toimintasuunnitelman jokaista uhria varten. MARAKin työ perustuu oletukseen, että mikään yksittäinen viranomainen tai ammattilainen ei näe kokonaiskuvaa uhrin elämästä, mutta kaikilla voi olla uhrin turvallisuuden kannalta ratkaisevan tärkeitä näkemyksiä.

Koronapandemian aikana EU-maissa ilmoitettiin lähisuhdeväkivallan lisääntymisestä.

Rikosilmoitukset poliisille tehdään usein viiveellä tai ei lainkaan. Tapauksista ilmoittavat useammin uhrien läheiset. Myös koronapandemiaan liittyvät rajoitukset haittasivat rikosilmoitusten tekemistä, koska sosiaalisia kontakteja rajoitettiin. Sen vuoksi tavanomaista enemmän tapauksia on saattanut jäädä huomaamatta. Näin ollen voidaan olettaa, että ilmoittamattomia tapauksia on paljon.

Tämä logiikka voi auttaa selittämään, miksi ilmoitettujen lähisuhdeväkivaltatapausten määrä nousi joillain alueilla, mutta laski toisilla. Tämä voi johtua siitä, että rikoksentekijä oli aina kotona, jolloin uhrilla ei ollut mahdollisuutta pyytää apua ja/tai ilmoittaa rikoksesta asettamatta itseään uuteen vaaraan.

Asiakirjassa The COVID-19 pandemic and intimate partner violence against women in the EU¹⁹ esitetään alustava yleiskatsaus eri puolilla EU:ta toteutetuista toimenpiteistä väkivallan uhrien tukemiseksi koronapandemian aikana (maaliskuusta syyskuun 2020 loppuun). Siinä määritetään esimerkkejä lupaavista käytännöistä ja annetaan EU:lle ja jäsenvaltioille alustavia suosituksia siitä, miten uhreja voidaan tukea paremmin pandemian aikana ja muissa mahdollisissa kriiseissä.

Keväällä 2020 toteutetut sulkutoimet koronapandemian hillitsemiseksi toivat myös lähisuhdeväkivaltakysymyksen entistä enemmän yleisön ja poliisin tietoon.

Tiedotusvälineet, poliitikot ja kansalaisjärjestöt raportoivat, että koronapandemian aikana erityisesti naiset ja lapset kokivat aiempaa enemmän väkivaltaa. Euroopan tasa-arvoinstituutti (EIGE) on myös tukenut EU:lle ja sen jäsenvaltioille esitettyjä kehotuksia käyttää koronapandemian tarjoama tilaisuus tehostaa ponnisteluja naisten oikeuksien suojelemiseksi.²⁰

Maailman terveysjärjestö (WHO) ja YK:n tasa-arvojärjestö UN Women ovat korostaneet tiedonkeruun koronapandemian aikana olevan keskeinen väline väkivallan koettelemiin naisiin ja tyttöihin kohdistuvien haittavaikutusten lieventämiseksi ja ennaltaehkäisystrategioiden kehittämiseksi tulevia kriisejä varten. Tulevaisuuden kannalta on ratkaisevan tärkeää, että tutkimus tarjoaa välittömiä ja pidemmän aikavälin toimintalinjoja ja käytännön vastauksia.^21,22

Suosituksia on muotoiltu seuraavasti:

• Lainvalvontaviranomaisten on varmistettava, että lähisuhdeväkivaltatapauksiin puuttuminen on etusijalla ja että koronapandemiaan liittyvät väkivallan ilmenemismuodot otetaan huomioon.
• Terveydenhuoltoalalla taas on aina huolehdittava siitä, että tietoa seksuaali- ja lisääntymisterveydestä ja -palveluista on lähisuhdeväkivallan uhrien saatavilla.
• Sosiaalialan tukipalvelujen olisi tarjottava enemmän verkossa toimivia kriisitukipalveluja, kuten auttavia puhelimia ja chat-mahdollisuuksia. Lasten päivähoitomahdollisuus olisi ulotettava kaikkiin perheisiin – ei ainoastaan niille vanhemmille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeissä töissä.

• Jos lähisuhdeväkivallan uhrit eivät halua kääntyä poliisin tai tukipalveluiden puoleen, koska he eivät luota viranomaisiin tai heillä on ollut huonoja kokemuksia, turvallisesti kotoa käsin käytettävä auttava puhelin tai chat-palvelu voi olla ensimmäinen askel pois väkivaltatilanteesta. Lisäapu on mahdollista myöhemmin.
• On tärkeää, että uhreille korostetaan aina, että syy ei koskaan ole heidän ja että se, mitä tapahtuu, on väärin. Selkeä kannanotto ja lähisuhdeväkivallan tuomitseminen tiedotusvälineissä – erityisesti pandemioiden aikana – auttaa asianosaisia hakemaan lisätukea.
• Huoli taloudellisista seurauksista eron jälkeen voi heikentää lähisuhdeväkivallan uhrien mahdollisuuksia päästä pois tilanteestaan. Osa uhreista on taloudellisesti riippuvaisia kumppaneistaan esimerkiksi siksi, että he eivät voi enää mennä palkkatyöhön perheenjäsenten hoitamisen ja lastenhoidon vuoksi tai koska heidät on irtisanottu koronapandemian aikana. Joillakin mailla, kuten Saksalla, on toimiva tukijärjestelmä lähisuhdeväkivallan uhrien taloudellisten vaikeuksien lieventämiseksi eron jälkeen. Kaikissa maissa näin ei välttämättä ole.
• Kirjallista tietoa lähisuhdeväkivallasta ja kotona tapahtuvasta väkivallasta tulisi olla saatavilla julkisissa tiloissa julisteina ja esitteinä, jotka asetetaan näkyville yksityisiin tiloihin, kuten wc-tiloihin (aina varustettuna varoituksella olla viemättä esitteitä kotiin, jos tekijä on siellä). Myös QR-koodista, joka johtaa lisätietoja sisältävälle verkkosivustolle, voi olla hyötyä. Julisteet ja esitteet olisi suunnattava lähisuhdeväkivaltaa kokeneille naisille ja miehille, eikä niissä saisi olla stereotypioita. Yhteystahojen nimeäminen ja puhelinnumeroiden tarjoaminen tai (anonyymia) neuvontaa tarjoavat verkkosivut voivat auttaa lähisuhdeväkivallan uhreja hakemaan apua.
• Jos tilanne on akuutti, uhrin tulee soittaa poliisin hätänumeroon. Hänen tulee ilmoittaa nimensä, osoitteensa, tilannetta koskevat tiedot ja tarvittaessa tieto siitä, onko rikoksentekijä aseistautunut ja korostaa, että apua tarvitaan välittömästi. Ennen poliisin saapumista uhrien ja mahdollisten lasten olisi pyrittävä pääsemään turvaan esimerkiksi naapureiden luo tai kauppaan.

Gabby meni naimisiin miehensä Nickin kanssa pitkän seurustelun jälkeen ja muutti pian sen jälkeen miehensä perheen maatilalle. Pariskunta oli onnellinen maatilalla ja sai pian ensimmäisen lapsensa. Raskauden aikana Nickin käytös alkoi muuttua ja kun heidän tyttärensä syntyi, suhde ei tuntunut samalta kuin ennen. Nick vetäytyi ja vietti pitkiä aikoja yksin. Gabbyn mielestä Nick alkoi muistuttaa isäänsä, joka oli aina ollut ankara.

Nickin käytös muuttui uhkaavaksi ja kontrolloivaksi erityisesti rahankäytön ja sosiaalisten yhteyksien suhteen. Hän oli ristiriitatilanteissa yhä aggressiivisempi ja usein huusi ja heitteli tavaroita ympäri huonetta. Gabby ajatteli, että koska Nick ei satuttanut häntä fyysisesti, kyseessä ei ollut kaltoinkohtelu. Nick ei osoittanut suurta kiinnostusta heidän tytärtään Janea kohtaan paitsi julkisella paikalla, jolloin hän esitti tytärtään jumaloivaa ja rakastavaa isää.

Jane oli yleensä hyvin käyttäytyvä lapsi, mutta Gabby huomasi, ettei tätä voinut jättää kenenkään muun hoitoon. Jane itki ja ahdistui silminnähden, kun Gabby vei hänet jonkun toisen hoitoon. Tämä oli stressaavaa Gabbylle, ja se merkitsi myös sitä, että hänen sosiaalinen piirinsä rajoittui entisestään.

Jane oppi hitaasti ryömimään, kävelemään ja puhumaan. Hänen unirytminsä häiriintyi, eikä Gabby saanut useinkaan nukkua öitään heräämättä vielä silloinkaan, kun Jane oli jo täyttänyt vuoden. Kun Jane oppi puhumaan, hän alkoi änkyttää, ja se haittasi entisestään puheenkehitystä. Gabby oli huolissaan Janesta. Heidän perhelääkärinsä sanoi, että tämä oli normaalia joillekin lapsille ja että jos puheenkehityksen ongelmat jatkuisivat, hän voisi ohjata Janen erikoislääkärille myöhemmin.

Muutaman vuoden kuluttua Gabby ei enää voinut hyväksyä Nickin käytöstä. Riitojen aikana Nick tarttui nykyään kivääriinsä, joka hänellä oli tilaansa varten, ja Gabby piti tätä hyvin uhkaavana. Useita kertoja Nickin heittämät tavarat osuivat Gabbyyn ja hän pelkäsi yhä enemmän heidän tyttärensä puolesta. Gabby päätti lähteä ja oli yhteydessä paikalliseen naisten tukipalveluun, joka auttoi häntä saamaan Nickille lähestymiskiellon.

Kun Gabby oli vienyt Janen Nickin luota pois, tytön käytös alkoi muuttua. Janen kehitys näytti nopeutuvan, eikä Gabby ymmärtänyt miksi. Naisten tukipalvelu tarjosi myös neuvontaa, ja tässä yhteydessä Gabby puhui asiasta. Tukihenkilö toi esiin, että Janen kehitysviivästymä, änkytys, ärtymys ja eroahdistus olivat seurausta aiemmasta kaltoinkohtelusta.

Voidaan sanoa, että kyseessä oli käyttämättä jäänyt tilaisuus tunnistaa lähisuhdeväkivalta. Jos perhelääkäri olisi kysynyt Gabbylta tai Nickiltä (joka oli käynyt vastaanotolla kroonisen selkäkivun vuoksi) heidän suhteestaan ja perheen ja etenkin Janen tilanteesta, väkivaltatilanne olisi voitu tunnistaa jo paljon aikaisemmin.

Pohdintatehtävät

a) Mitä asianosaiset olisivat voineet tehdä paremmin?
b) Mieti, mitä viranomaisia ja ammattilaisia olisi pitänyt olla mukana Gabbyn tukemisessa ja/tai palvelujen tarjoamisessa alusta alkaen.
c) Laadi luettelo eri ammattilaisista, jotka muodostavat organisaatiosi moniammatillisen tiimin ja jotka voisivat osallistua lähisuhdeväkivaltaa kokeneille tarjottavien palvelujen tuottamiseen (tämä vaihtelee sen mukaan, missä toimit).

Ammattilaisia, palveluntarjoajia ja asiantuntijoita, jotka osallistuvat lähisuhdeväkivallasta selviytyneiden uhrien tukemiseen, voivat olla esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palvelut, mielenterveyspalvelut, seksuaaliväkivaltapalvelut, sosiaalihuolto, rikosoikeusvirastot, poliisi, ehdonalaishallinto, nuoriso-oikeus, päihteiden väärinkäyttöä ja lähisuhdeväkivaltaa käsittelevät erityispalvelut, lasten ja nuorten palvelut, asumispalvelut ja koulutussektori.

Mukautettu tapauksesta: RACGP (2014): Abuse and Violence: Working with our patients in general practice